tiistai 30. joulukuuta 2014

Arki astui sisään huoneisiin

Joulu meni, pojat lähtivät ja talo hiljeni. Kunnon joulusiivosta ei ollut puhettakaan, mutta niin vaan joulu joutui jo rintoihinkin. Kuustakaan ei tuotu sisälle, mutta sekään ei haitannut. Piparitaikina jäi jääkaappiin leipomatta, koska piparimuotteja ei löytynyt. Mutta mieli hellä oli ihmisellä ja lahjat jaettiin runsahat. Ruokaa olikin sitten reilusti, oli Akka laittanut kystä kyllä. Kyllä sitä sitten menikin. Lautaset olivat oikeat, mutta niitä käytettiin vain katelautasina, ruoka nautittiin kertakäyttölautasilta. Kuka nyt jouluaan tiskaamalla haluaa viettää?

Arki saapui ja sen mukana ongelmat. Ei pääse Ukko eikä Akka suihkuun, ei tule vettä. Taloon tulee edelleen vesi, mutta vain kylmä sellainen. Pääputkessa on nyt lämmityskaapeli, joten sen suhteen ei ole huolia. Mutta jostain keittiön ja kylpyhuoneen väliltä putki tai putket ovat jäässä, eikä vesi kulje. Keittiöön ei tule lämmin vesi, eikä kylpyhuoneeseen vettä ollenkaan. Kylpyhuone on kuitenkin mukavan lämmin.

Ensimmäinen epäily kohdistui eteisen kotelointiin (siihen, josta häivytettiin seitsemän senttiä), mutta vuorokauden mittaisen lämmitysoperaation tulos ei ollut yhtään parempi. Niinpä Akka yrittää nyt kaikkensa keittiön puolella, että ongelma korjaantuu.






Jotta ongelma ei toistuisi, Akka mietti jo korjausehdotuksia. Ovipaneelit irroitetaan ja paperoidaan vinolaudoitus. Paperoinnin pitää kiertää alhaalta myös putket, jotta ilmavuotojen mahdollisuus saadaan minimoitua. Putket eristetään uudelleen pellavariveellä. Eteisen katon kotelointi eristetään ainakin ullakon puolelta. Eteisen viileys korjaantuu, kun kuistista tehdään puolilämmin. Tämän talven aikana varmistetaan, että putkien lähellä on jokin lämmönlähde kovempien pakkasten aikana.

EDIT: Klo 15:28 Akan sulatusoperaatio tuotti tulosta, ja vesi tulee ja menee putkia pitkin. Hyvä Akka! (miten niin omakehu haisee?)

10 kommenttia:

  1. Taatusti hankaloittaa elämää melkoisesti lämpimän veden puute, mutta tosi hyvin ja suuremmin narisematta näytät asian ottavan. Mitenkä lie olisi vastaavassa tilanteessa oma suhtautumiseni asiaan?

    Hyvää uutta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se ärsyttävää oli, kun juuri oli saatu vedet ja vehkeet ja sitten kehtasivat jäätyä. Mutta jää nyt sulaa, viimeistään keväällä, hyvässä lykyssä jo aiemmin, joten mitäs siitä hermoilemaan. =)

      Poista
  2. Bravo!
    Onneksi asia korjaantui noinkin pian.
    Akka saa olla tyytyväinen itteensä. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä kun osaisi arvata, missä on se pahin ongelmakohta, jotta siihen voisi puuttua. Mutta on se taas hienoa, kun vettä tulee. =)

      Poista
  3. Kyllä myö akat ollaan viisaita :) hyvä ko vesi taas putkissa kulkee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vaan akoilla on käytännön taidot kohdillaan. =)

      Poista
  4. Muistuipa tuossa mieleeni aiemmin lähettämäni kommentti: ON SE VAAN KOIVURINTEELLÄ FIKSUA VÄKEÄ!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan! Ehkä se on niin, että hätä keinot keksii. =)

      Poista
  5. Hienoa, että ongelma poistui..:) Veden tärkeyttä ei huomaa, ennen kuin sen menettää...on kokemusta..:))
    Hyvää Uutta Vuotta Akalle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi putket ovat ihan tässä kerroksessa, niin ei ole mitään pitkiä matkoja, joilla ongelmia voisi olla. Mutta pitää nyt tämäkin korjata. Hyvää Uutta Vuotta myös sinulle Irmastiina!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.