sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Saunan pesuhuoneen kunnostus

Akka uhosi kunnostavansa saunan pesutuvan jo ennen kesää, mutta niin vaan aika meni keväällä, että hujahti. Onhan tämäkin toki ennen kesää, siis ensi kesää, vuodesta ei kai ollut puhetta. Uudet värisävyt ovat hieman kirkkaammat kuin aiemmat, mutta hyvin pitkälti samaa värimaailmaa. Seinävärinä on Uulan pellavaöljymaalin sävy vanilja ja ovet niinikään samaa maalia sävyä naava. Katto jäi entiselleen. Sitä olisi ollut hankala pestä, koska se on kovalevyä, joten toistaiseksi sille ei tehty mitään. Aika tummalta se näyttää nyt vaaleita seiniä vasten.


Myös alasokkelit ovat entisellään. Niissä on pinnoitteena jokin pikikerros, joten Akka ei arvannut sen päälle tökkiä enää maalia. Milläköhän ne sitten uudelleen pikeäisi? Lattia on vain pesty painepesurilla puhtaammaksi. Tosin nyt se on taas likainen noin muuten. Ikkunalistat Akka maalasi samalla harmaalla kuin ovet. Itse ikkunat ovat myös harmaat (no on nuo lasitkin joo), mutta ne Akka aikoo vielä maalata valkoisiksi (paitsi ei niitä laseja).


Muuri on myös maalattu aikoinaan tuolla harmaalla maalilla, joka on jotain paksua öljymaalia kaiketi (tai paksulti vedeltyä lateksia). Maali on joissain paikoin irronnut rappauksesta. Onkohan ainoa keino saada se pois hiekkapuhaltaen?


Muuripata vaatii vielä myös pintapuhdistuksen ja pienen tilkitsemisen luukun päälle. Tuossa on vähän koloa, josta pääsee pinta nokeentumaan. Muuripata on muuten aika hyvässä kunnossa ja lämmittää tilaa hyvin. Vesikin pysyy kylpylämpimänä pari päivää.


Kattolistat oli maalattu turkoosilla ja ne saivat jäädä sellaisiksi. On parempi sitten korostaa tuota väriä tilassa muutenkin. Edellinen seinämaalari oli maalannut myös sähkökytkimet ja -rasiat seinämaalilla, mutta Ukko putsasi ne takaisin mustiksi. 



Pesuhuoneen kalusteiksi tulevat kylpyamme, pari penkkiä ja naulakko.


Tästä seinäkaapista tulee säilytyskaluste pesuhuoneeseen ammeen päälle, kunhan vuorostaan saa harmaan maalin pintaansa.


Siis jo ennen talvea pesuhuone on kunnostettu. Eniten aikaa menee odottamiseen, sillä pellavaöljymaali kuivuu todella hitaasti. Neljä päivää menee aina yhteen maalikerrokseen ja lopulliseen kuivumiseen iäisyys.

Kuvia saunan pesuhuoneessa ennen kunnostusta löydät täältä (Akka saunoo).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.