Viikonloppuna alkoi muovitus. Tässä kuvassa on makuuhuone. Laatikon kohdalla on kulkuaukko, josta tilaan pääsee. Muuten kulku käy ullakolle.
Ullakolla tavarat ovat molemmin puolin ja muovitettuna.
Ylimpiin hommiin piti olla nosturi. Yksi päivä riitti sen käyttöön.
Puutavaraa tarvittiin kaikenlaisten telineiden ja rakenteiden tekemiseen.
Ensimmäinen teline tulikin piipun päälle.
Piippu alkoikin pienetä tiili kerrallaan. Ullakolla olikin helppo päästä tiilistä eroon heittämällä ne pihalle.
Osa tiilistä odottaa itsepoimijoita.
Niin alkoi päivä paistaa tupaan ja piippu madaltua yläkerrassa.
Ja edelleen madaltui piippu ullakon lattian tasalle.
Seuraavaksi päästiin vieläkin alemmaksi.
Nyt näkyy jo alakertaan tuosta aukosta.
Suurempi aukko on kuitenkin ylöspäin. Toki siellä on suoja sateen varalle.
Seuraavaksi piti suojata alakerta.
Kaikkiin huoneisiin tulee tällaiset tuet, koska kaikki kantavat muuriseinätkin menevät purkuun. Piippu tulee tiilestä, mutta seinät harkoista. Harkot ovat aivan yhtä kelvolliset kuin sementtitiilet, jos ajatellaan, että pitäisi käyttää samanlaista materiaalia kuin ennenkin. Sitä paitsi harkkoja käyttämällä remontti lyhenee oleellisesti.
Arkeologiapuolella löydöksinä on muun muassa sänky vaneripohjalla ilman jalkoja.
Suomen kuvalehti vuodelta 1945.
Osa Aamulehteä 29.6.1941.
Sekä paperiset kirjan kannet. Onneksi kohtalona ei ainakaan vielä ole sade. =)
Melkoinen urakka teillä! Oletko tutustunut meidän projektiin, joka alkoi kaksi vuotta sitten. meillähän jouduttiin pistämään käytännössä kaikki uusiksi. Lisäksi meillä oli laitettu viemäröinti,takat ja ikkunat uusiksi jo paria vuotta aiemmin...
VastaaPoistaJa nyt teillä on aivan upeaa! Kyllä se luo uskoa tähänkin projektiin, kun näkee onnistuneita tapauksia. =)
Poista