Pitkän kylmän jakson jälkeen eilinen lämpö tuntui todella mahtavalta. Vaikka Ukko ja Akka ensin aamupäivän löhvistelivät vieraiden lähdön jälkeen, oli iltapäivällä lepo tehnyt tehtävänsä ja akut ladattu. Oli taas ihan mukava lähteä tekemään jotain.
Huutokaupasta ostettu pyörä pääsi liiterin seinää koristamaan. Kukat siinä vähän pörhistelevät, mutta asettunevat ajan kuluessa kauniimmin. Pyörä on ihan ajokuntoinen kaikesta ruosteesta huolimatta. Vain etukumi on tyhjä.
Yksi Akan kattiloista pääsi kivelle koristamaan. Akka osti viikko sitten uusia perennoja ja muutaman kesäkukan, joita ei ollut saanut vielä mihinkään. Kun kerran perennat noin kauniisti kukkivat, laittoi Akka ne toistaiseksi purkkiin. Ehtiihän ne istuttamaan maahan sitten kukinnan jälkeenkin.
Ihan kivan näköisiä ovat perennatkin ruukuissaan silloin, kun kukkivat.
Potassa on nyt ruusuja vaihteeksi maahumalan kera.
Perennapenkissä on kyllä nyt kukintaa, kun ritarinkannukset ja ukonkellot innostuivat kukkimaan, mutta mitä ihmeen vihreää kasvustoa sinne on ilmestynyt. Ei Akka sinne rikkaruohoja kylvänyt, mutta niin ovat löytäneet sinne kuitenkin. Ei auta, kun kitkeä penkki siistiksi ja kantata taas uudelleen. Ruohikkokin on päässyt pitkäksi.
Vadelmia oli vielä keräämättä, joten Akka otti sen urakakseen.
Ukko alkoi taas kaataa puita. Uskoisitko, että tuosta jo on kaadettu iso koivu?
Kirsikkapuun takaa koivun ja pihlajan välistä lähti yksi pihlaja pois. Silti näyttää vielä aika tiiviiltä. Tuomi lähti myös tuon jäljellä olevan pihlajan alta pois. Punaherukka saa edes pienen mahdollisuuden kasvaa siinä.
Takapihalta lähti muutama kuusi. Pikkuhiljaa takapihakin alkaa näyttää pihalta eikä metsältä. Syksyllä voisikin istuttaa sinne rodoja ja atsaleoita.
Muutama pieni kuusi on jätetty kasvamaan joulukuusiksi. Takapihan maasto on vielä kovin metsäistä, jopa kanerva viihtyy siellä. Metsikkö on saanut vapaasti kasvaa, eikä siellä ole tehty mitään raivausta. Moni pieni puu onkin kuollut siellä valon puutteeseen. Siellä siis riittää metsurin pojalle paljon tekemistä.
Saunan takaa kaadettiin kaksi pihlajaa, jotka kasvoivat aivan seinän vierustalla ja kaartuivat katon päälle. Saunan takapihakin saadaan pikkuhiljaa siistittyä. Siellä tosin on vielä maassa paljon roskakasoja, kun kaikki jätteet on aikoinaan täällä haudattu ympäristöön.
Tänään taas jatketaan hommia. Kyllä kesä vaan on mukavaa aikaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.