Ukko on tämän viikon reumakuntoutuksessa, joten Akalla on ollut ihan omaa aikaa. Niinpä, ja se aika on mennyt ihan työleirin merkeissä. Vadelmien aika on vaan sen hetken, joten silloin ne on noukittava. Toisaalta on hienoa hakea aamulla kipollinen tuoreita vadelmia aamupalaa varten. Yhteensä Koivurinteelle tarvitaan vähintään 183 litraa marjoja, koska aamupalalla menee aina puoli litraa. Sitten, jos haluaa käyttää marjoja muuhunkin, tarvitaan siis se määrä tuohon vielä päälle. Pakkasessa on jo ihan kivasti kerättynä, mutta Akka-parka saa vielä raataa monena päivänä, että pakastin tulee täyteen.
Vadelmia kasvaa onneksi omalla pihalla ja naapurin pellolla, joten sen osuuden saa ihan läheltä. Pellolla on heinikon ja ruusukon kätköissä myös herukkapensaita, joista Akka käy myöskin poimimassa. Samalla on Akka jo miettinyt, että kyllä tuo pelto toki kuuluisi paremmin Koivurinteelle kuin naapuriin. Pitäisi alkaa tehdä kauppoja siitä. Sitten sitä olisikin tilaa vaikkapa omena-, päärynä- ja luumutarhalle marjojen lisäksi. Ja voisi siitä tehdä sellaisen puistomaisen puutarhan ja ties mitä kaikkea muuta. Kaikenlaista voisi siinä viljellä.
Kyllä Ukko ja Akka ovat yrittäneet pirttiviljelyäkin, mutta siitä ei sitten tullut kasvua, vaikka viljelyeksperteiltä apua haettiin ja valmiitakin taimia yritettiin istuttaa. Niinpä on vaan parempi tyytyä kasvattamaan puutarhassa, ja siellä jo onkin hyvää kasvua nähtävissä. Kasvihuoneen kurkut ovat todella makoisan makuisia. Samoin suippopaprikat. Tomaatit eivät vielä punastele.
Kasvilavatkin antavat jo hyvää satoa. Punajuuret alkavat olla poimintakunnossa, lantut ovat lihoneet, mutta lehdet ovat pitsistyneet.
Parhaiten kasvavat kuitenkin kesäkurpitsat. Miten voi käydä niin, että Akka muistaa poimia ne juuri sen päivän tai pari liian myöhään? Silloin ne ovat roihahtaneet jo hervottoman kokoisiksi paksuiksi rötkäleiksi. Taitaa olla kurpitsakeittoa tiedossa muutamaksi päiväksi.
Elokuu alkoi tänään kertoen, että kesästä on jäljellä vielä kolmannes. Akka aikoo nauttia vielä lomasta ja kesästä, kun kesähän tässä on menossa täydellä voimallaan. Nauti sinäkin kauniista ja lämpimästä elokuusta, lämpimistä, hämäristä illoista, kasvun ilosta ja luonnon ihmeistä!
Nyt on se ihana aika kun alkukesän aherrus alkaa tuottaa satoa. On tää kivaa!
VastaaPoistaIhan niin! On niin mukava käydä kasvimaalta hakemassa takuulla tuoretta evästä.
PoistaBlogin nimi herätti kiinnostuksen. Ja hyvä niin! Vadelma hommiin pitäisi tälläkin Koivurinteellä ryhtyä tosissaan. Viljelmät on luonnostaan juuri tontin laidalla mutta kaupungin puolella. ;)
VastaaPoistaTervetuloa, KOIVURINTEEN ROUVA! On se hyvä, että Koivurinteiden läheisyydessä on vadelmia. =)
Poista