sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Homeongelma

Siihen aikaan, kun vesiputki oli jäässä Akka alkoi saada outoja aistimuksia. Aivan selvästi jostain haisi home. Koivurinteellä oli varmasti jossain paha kosteusongelma, koska haju tuntui niin vahvana. Pahimmin haisi välikamarissa, juuri tuon laverin ja tämän kuvassa olevan ikkunan välissä. Silloinhan se voisi tarkoittaa, että vesiputki vuosi jostain lattian sisään ja kaikki lattiat olivat varmasti homeessa.

Ukko ei ottanut Akan huolta vakavasti. Aina ennenkin ne pelot olivat osoittautuneet vääriksi, ja hajun oli aiheuttanut joku yksittäinen juttu. Missään rakenteissa ei ollut löytynyt vessan lisäksi kosteutta. Ukon mielestä haju tuli matosta. Akka taas mietti, että pitäisi koko maton silloin haista, eikä vaan tuon toisen pään. Jos se oli kuitenkin tuo nurkka, johon ulkopuolelle sadevesi oli hakannut levää. Ukko kävi ryömimässä talon alla, eikä löytänyt mitään epäilyttävää. Lattiarakenteet olivat rutikuivat ja hyvin tuulettuneet (varsinkin, kun ei ollut luntakaan).


Akka otti sitten asiakseen tutkia kaikki mahdolliset esineet, jotka tuossa nurkassa olivat. Syyllinen löytyi lopulta. Eivät olleet rakenteet homeessa, ei matto, ei sänky, ei kaappi, ei arkku. Vaan tämä viattoman näköinen kaunis kukka, joka oli saanut liikaa vettä ja jonka multa oli homehtunut.


Nyt kukka odottaa tulevaa kohtaloaan keittiön puuhellan päällä (joka alkaa olla aivan pian käytössä) ja haisee siellä. Olipa Akasta mukava nukkua, kun ei home haissut nenään! Joskus homeongelma ratkeaa näin helposti. Onneksi oli Koivurinteellä kaikki sittenkin hyvin!

6 kommenttia:

  1. Onneks ongelma selvis helpolla, mutta kuinka kukan käy?:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellämielinen kun olen, niin vaihdan vain mullat. Saa vielä uuden tilaisuuden. =)

      Poista
  2. Melkein henkeä pidätellen luin juttuasi ja sitten helpotuksen huokaus....syyllinen olikin melko vaaraton. Hyvä, että pääsitte pelkällä säikähdyksella. Kaikki eivät suinkaan aina ole yhtä onnekkaita ja välillä saa lehdistä lukea surkeita tarinoita homeen tuhoamista taloista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä päästiin aika vähällä. Sai todellakin helpotuksesta huokaista. =)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.