Torstaina tuli iso auto pihaan, tai ei se ihan perille asti tullut, mutta hyvin lähelle kuitenkin. Akkaa jännitti ihan kauheasti, mahtuuko niin iso auto tulemaan Koivurinteen kapeaa kujaa, mutta niin vaan mahtui. Liiterin ja auton väliin jäi jopa vielä tilaakin.
Pihalle tuli siis paketillinen lavakauluksia, joista Akka päätti tehdä kasvimaan. Toinen vaihtoehto olisi ollut Ukon tekemät lavat, mutta Akka arveli Ukolla olevan niin paljon muitakin töitä, ettei kannattaisi häntä enempää rasittaa.
Lavakauluksia oli 20, eikä niiden hintakaan ihan kauhea ollut, kympillä lähti kappale ja 60 oli rahti sen päälle. Kyllä se ihan kilpailukykyinen hinta oli itsetehdyllekin.
Ukko päristeli raivaussahalla kasvimaan ja kasvihuoneen pohjat tyhjäksi ruusuista ja vadelmista. Tilaa tulikin hienosti.
Ukko ja Akka kantoivat kasvihuoneen takapihalta tulevaan paikkaansa. Onhan se vielä vähän ilmava ja ruosteinen, mutta viikon sisällä varmasti kaunistuu metalliosiltaan ja saa muovit paikoilleen. Sitten sinne saakin jo laittaa tomaatit, paprikat ja kurkut kasvamaan.
Lavakauluksiakin soviteltiin jo paikoilleen. Niitä tulee aina kaksi päällekkäin ja ne vuorataan juurikankaalla ennen mullan laittoa. Maata pitää vielä tasata lavojen alta, vanha perunapelto on vielä vähän turhan möykkyinen tuossa alla.
Ukko innostuikin raivaussahan käytöstä enemmänkin ja niin lähti pihalta risu jos toinenkin. Akka ehti juuri viime hetkellä pelastaa ne ruusut, jotka piti säästää. Nurmikin (vuohenputkikko oikeastaan) on nyt kertaalleen leikattu ja piha sen kun paranee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.