tiistai 15. tammikuuta 2013

Vanha Tilley

Akka oli hamstrannut Ukon mutinoista huolimatta vanhoja kerosiinilamppuja parempaa aikaa varten. Nyt tuli se aika. Akka sai nimittäin myytyä Ukolle hyvän ajatuksen lampuista. Niistä tulisi kevyellä sähköistyksellä ikkunavalaisimet. Ukko oli katsellut lamppuja vähän vinosti. Kieltämättä ne olivat hyvin ankean näköisiä paksussa pölykerroksessaan, sumeissa laseissaan ja ruosteessaan. Akka antoi ensin yhden Tilleyn Ukolle putsattavaksi ja siitä se sitten lähti. Ukko jopa kehui nauttivansa putsauksesta. Jopas Akka hykerteli tyytyväisenä.
 
Putsauksen jälkeen pujotettiin sähköjohto lampun yläosan läpi niin että lampun kanta jäi sisälle. Se kiinnitettiin paikoilleen rautalangalla ja näin saatiin valoa maailmaan.
 
Alkuperäisen Tilleyn valovoima on varmaan ollut suurempi, mutta tämä ei ainakaan kohise niin paljon. Samoin tämän sytyttämiseen ei mene niin pitkää aikaa. Mikä parasta, kaikki olemassa olevat lampun osat ovat tallella, ja sähköistyksen saa helpolla purettua. Saattaahan olla, että joku päivä Akka keksii, että laitetaan Tilleyt alkuperäiseen kuntoon. Akka tarkisti netistä, että nykyään uuden Tilleyn hinta on 120 £. Ihan arvotavaraa siis.
 
Näitä Tilley-lamppuja on kaksi ja tarkoitus olisi laittaa ne myöhemmin välikamarin katosta roikkumaan ikkunoiden eteen.
 
Vielä olisi yksi Primus johonkin käyttöön. Primus on jonkin verran pidempi kuin Tilleyt, mutta eiköhän sillekin vielä paikkansa löydy.
 
 
Iltasella Ukko ja Akka ihastelivat ensimmäistä valmista lamppua. Kylläpä oli kodikasta!
 
 

2 kommenttia:

  1. Hei! Löysin rintsikkafoorumin kautta tänne blogiisi, ja oikein mielenkiintoiselta projektilta vaikuttaa. Kiinnostaa myös foorumilla mainitsemasi toinen talonne (se luksusrintsikka :D) koska meillä saattaapi olla jotain sinnepäin. Tai ainakin anoppi kuvaili sitä "sellaisena 60-luvun ökytalona", vaikka nykysilmään siitä varmaan on luksus aika kaukana. Ja pakko vielä mainita sekin, että luin jouluaaton postauksesi, ja samoin täälläkin ajatellaan, vaikkei niitä asioita täällä www-maailmassa aina tohdi pohtia ;)

    VastaaPoista
  2. Joo, se toinen rintsikka on suuri ja kolmekerroksinen. Lämmitys on vesikiertoinen patterilämmitys, joka nykyään lämpiää pelleteillä. Ikkunat ovat isot, eikä tulisijoja ole kuin kiuas ja keittiön puuhella (peltikuorinen selkeälinjainen). Kaiken lisäksi se on jo remontoitu lähes kauttaaltaan (itse siis ollaan tehty). Moni onkin pitänyt meitä ihan höyrähtäneinä, kun ollaan nyt hommattu tämä haasteellinen remonttikohde ja ollaan vaihtamassa tähän.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.