Punamultamaalia keittelemään

Koivurinne on maalattu punamullalla jo vuonna 1952, mutta talon takaseinä on jäänyt kesken. Ihmeen hyvin se on kuitenkin säilynyt sellaisenaan. Jossain vaiheessa on kai aiheellista ryhtyä uuden punamullan keittoon. Ongelma oli vaan siinä, ettei Koivurinteellä ollut yhtään tynnyriä, vaikka luulisi vanhoissa taloissa niitä olevan nurkat pullollaan.

Yhden kerran Akka sitä jutteli Hierojalle ja valitteli tynnyrien puutetta. Hierojahan innostui kovasti ja sanoi, että hän kyllä toimittaa juuri niin monta tynnyriä kuin tarvitaan. Akka vähän epäili, ei kai kukaan tuosta vaan hyvistä tynnyreistään luovu. Mutta Hieroja oli tosissaan. Hän sanoi tuovansa jonain päivänä tynnyrit pihaan. Määrä sitten tarkentui kahteen, kun Ukko halusi yhden tynnyrin roskien polttoon pihalla.

Viime sunnuntaina Ukko ja Akka olivat käymässä toisella talolla, kun joku pimputteli ovikelloa oikein urakalla. Akka lähti katsomaan, kuka siellä oli. Hierojahan siinä seisoi ja kertoi tuoneensa nyt ne tynnyrit. Akka kiitteli kovasti ja oli ihan hämillään moisesta ystävällisyydestä. Vielä taitaa olla maailmassa ihmisiä, jotka antavat omastaan toisille jalosydämisesti.

 

Nyt sitten odotellaan parempia maalinkeittoilmoja. Ai osaavatko Ukko ja Akka keittää punamultaa? Ei sitä voi tietää, kun ei ole kumpikaan kokeillut. Katsotaan sitä sitten, miten käy.

 

Hierojalta Akka sai hyvin työmiesten yhteystietojakin. Sellaisten, jotka osaavat tehdä vanhaan taloon sopivia ratkaisuja. Hieno juttu sekin!