sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Akka vaan makkaa

Akalle kävi vallan huonosti. Nimittäin se leikattu polvi, joka oli jo melkein kunnossa, tulehtui pahasti. Reunimmainen neljästä tähystysreiästä oli jo vuotanut aika pitkään, mutta terveyskeskuksessa hoitaja sanoi, että ei mitään hätää niin kauan kuin vuoto on kirkasta, ja laittoi siihen siistin lappusen. Akka jatkoi hoitoa ja vaihtoi märän lappusen kuivaan joka päivä.

Viime torstaina Akka ei meinannut päästä sängystä ylös. No, olivat paikat kyllä kipeät edellispäivän punttisalista (kyykkyä 40 kilolla, mutta sehän on aika vähän), mutta kipu tuntui kyllä jotenkin erikoiselta. Ei kai se nyt polvessa vaikuta? Akka otti kourallisen särkylääkkeitä ja alkoi hommiin. Hieman vähemmän tuli kyllä tehtyä sen kivun vuoksi. Illalla Akka otti jo kepit avuksi.

Torstain ja perjantain välisenä yönä Akka sitten heräsi koviin tuskiin. Kipu oli niin kova, että Akka joutui kunnolla vaikeroimaan. Illalla otetut Panacodit olivat menettäneet tehonsa äkkiä, eikä pari Buranaa (600 mg) tuntunut auttavan mitään. Sen enempää ei Akka uskaltanut lääkettä ottaa. Niinpä piti sitten ajaa isoon kaupunkiin päivystykseen. Ja jo neljän jälkeen Ukko ja Akka olivat perillä.

Kuvassa on oikeasti polvi, vaikka ei siltä näytä. Koko jalka on turvoksissa.
Ensimmäinen lääkäri sen jo totesi, että kyllä siinä näyttää olevan tulehdus. Mutta hän ohjasi vielä kirurgian päivystykseen, joka alkaisi aamulla. Akka pääsi kuitenkin sänkyyn lepäämään ja Ukko lähti kotiin. Perjantaina oli vielä Vihtorin lääkäripäivä, kun piti tehdä sellainen ikävä toimenpide ja viedä raukalta miehuus.

Kymmeneltä tuli sitten toinen lääkäri katsomaan, verikokeita otettiin, polvea punktoitiin (järkyttävän tuskallista) ja kopeloitiin. Sitten piti jäädä odottamaan tuloksia. Akka sai kipupiikin pyllyyn, niin oli hieman helpompi olla ja odottaa. Puolen päivän aikaan tuli tulokset, tulehdusarvot olivat koholla, mutta vielä arpoi lääkäri, alottaisiko antibiootit vai ei. Akka sitten sanoi, että aloitetaan. Hyvässä lykyssä ne auttaisivat. Niin sai Akka antibioottikuurin, lisää kipulääkkeitä, Tramalia pään sekoittamiseen ja pääsi pois.

Taksilla Akka huristeli kotiin apteekin kautta. Ukko oli saanut vähän vapaata töistä, että oli voinut käyttää aamulla Vihtorin lääkärillä. Akan tullessa kotiin kahdelta pikkukissassa ei näkynyt merkkiäkään mistään kivusta tai huonovointisuudesta. Mahtoiko kissa edes huomata, että sille oli jotain tehty? Kovalla kiireellä se vaan juoksi pihalle.


Lauantaina soitti lääkäri ja kertoi, että kyllä niitä bakteereita oli siinä punktionesteessä. Joten antibiootti oli tarpeen. Maanantaina pitää vielä mennä leikkauspöydälle, kun polvi puhdistetaan sisäisesti kaikesta tulehdusta sisältävästä aineesta.

On Akka nyt ottanutkin ihan rauhallisesti. Se on helppoa, kun jalalla ei pysty yhtään astumaan maahan, ei niin tee sitten mieli liikkuakaan. Pääkin on aivan pyörällä sen Tramalin vuoksi. Onneksi on ne tuunatut kepit, että pääsee niillä konkkimaan tarvittaessa.


Tänä viikonloppuna oli tarkoitus viedä kutut ja kanat Kivimäkeen. Se toimenpide siirtyy aikaisintaan tiistaille. Mutta muuten on Koivurinteellä kaikki hyvin. Aurinko paistaa ja kevät etenee. Ja Akka vaan makkaa.

9 kommenttia:

  1. Kävipäs ikävästi polvesi kanssa, onneksi on jo hoidot tiedossa. Paranemisia ja kauniita ilmoja niin sinulle kuin Vihtorillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävästi kävi, mutta onneksi siihen on jo apua tiedossa. Kyllä tosiaan Vihtori toipui nopeasti. =)

      Poista
  2. Paranemisia Sinulle! Kertoisitko teidän kanalasta (kanalan koko, ulkohäkin koko ym.), aikomus laittaa sellainen tänä kesänä meidän pihapiiriin. Kuinka tarkkaan pitää siivota roskista ym. alue, johon kanoille tulee ulkohäkki ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinaisen kanalan koko on kolme neliötä. Nyt kanoilla on myös kuttulan puoli käytössään, kun kutut ovat ulkotarhassa, joten sisätilaa taitaa olla nyt 10 neliön paikkeilla. Ulkotarha on jotain 10 neliötä.

      Poista
    2. Luonnon roskia saa olla vaikka mitä, mutta muita ei kannata jättää. Puiden lehdet ovat vain hyväksi.

      Poista
  3. No voi pahuksen pahus. Onneksi hoito tähän pöpöön on alkanut.
    Parantumisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulin, että oli kyse vain polven huuhtelusta, mutta tulehdusarvot olivat melkein 300, joten jäin sitten jatkohoitoon sairaalaan. Kyllä se polvi huuhdeltiinkin ja valitettavasti jouduttiin poistamaan kaikki tehdyt korjaukset. Mutta kyllä tämä Akka tästä vielä toipuu. =)

      Poista
  4. Hui! Paranemisia sinne, toivottavasti ovat antaneet tarpeeksi lääkitystä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täällä sairaalassa lääkitään hyvin. Pääsen pois, kun tulehdusarvot ovat alle 100. =)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.