Niin kauan kuin on elämää, on toivoa

Aamulla Vihtori oli vielä sängyssä, kun Akka nousi. Se on aika harvinaista, yleensä pikkukissa lähtee Ukon matkaan keittiöön. Mutta ei noussut Vihtori silloinkaan, kun Akka nousi. Ja silloin Akka arvasi, että jotain on vialla. Puolen päivän aikaan Akka vei kissan lääkäriin, kun vointi ei siitä kohentunut. Kuumetta todettiin pienellä yli 41 astetta, joten jossain oli selvästi joku tulehdus. Mutta mitään varmaa diagnoosia Vihtori ei saanut, pahin epäily oli kuitenkin kissarutto. Vihtoria ei ollut vielä rokotettu, vaikka se mielessä oli monesti ollutkin. Jos tauti on kissaruttoa, selviämismahdollisuudet ovat hyvin pienet, 90 % tartunnan saaneista menehtyy.

Vihtori sai antibiootit, tulehduskipulääkkeen ja oksennuksenestolääkkeen. Ja Akan pitää soittaa viimeistään ylihuomenna ja kertoa, miten pikkukissa jaksaa. Nyt ovat kaikki tassut ristissä, että Vihtori tervehtyy ja saa kasvaa isoksi komeaksi karvakorvaksi. Tulethan terveeksi, ihana pörhöläinen!

Kanalassa kuuluu piipitystä, siellä on taas uutta elämää. Ensimmäinen tipu kuoriutui jo eilen. Tänään se oli jo aivan tomerana pörrönä katselemassa maailman ihmeitä.

Tällä on selässä aika tummat raidat, taitaa olla Emmin jälkeläisiä.

Aamulla oli kuoriutunut toinen pienokainen. Se oli vielä syvällä piilossa emon helmoissa, mutta kyllähän Akka sen sieltä löysi katsottavaksi.

Kakkostipu on blondimpi, viirut ovat vaaleammat.

Kauniina aurinkoisena päivänä Tauno ja kanat pääsevät tietysti tarhaan nauttimaan hyvästä ilmasta. Tarhausta jatkuukin kesäkuulle asti, jotta kaikki muuttolinnut pääsevät asettumaan sijoilleen, eivätkä lentäessään pääse tartuttamaan mahdollisia tuontitautejaan.

Kyllä Akka niin toivoisi voivansa sanoa, että Koivurinteellä on kaikki hyvin, mutta eihän se nyt ole ihan totta. Mutta ehkä viikon päästä on jo toisin. Siinä toivossa on hyvä elää.