Päivä ennen huomista

Päivät ovat olleet niin pitkiä ja hitaita. Toisaalta aika on mennyt nopeastikin. Huomenna tulee kolme viikkoa siitä, kun Ansa jäi kököttämään pesään. Munia oli alunperin yhdeksän, mutta nyt pesässä on vain viisi, joita Ansa ja Emmi hautovat yhdessä. Muut kanat kävivät alussa munimassa haudontapesään, mutta ehkä Akan laittama golfpallo toisessa pesässä vaikutti sen, että Siiri ja Regina alkoivat munia siihen toiseen pesään. Elsa taas päätti munia kanalan nurkkaan. Tauno on vahtinut mammoja tarkasti. Joka kerta, kun Akka on syöttänyt hautovia kanoja kädestä, Tauno on käynyt huolissaan katsomassa, mitä Akka oikein tekee.

Tänään iltapäivällä Akka kävi taas katsomassa haudontaa. Tietysti hänen oli pakko ottaa sieltä pari munaa katsottavakseen. Ja sitten se tapahtui. Munasta kuului: "Piip". Voi ihme kuitenkin, miten Akka sai hepulin. Toki se tiedossa oli, että munista alkaa kuulua piipitystä, mutta kohdalle osuessa se oli kyllä valtavan hieno asia.

Iltasella, kun toiset kanat ja kukko siirtyivät orrelle nukkumaan, Akka istuskeli kanalassa ja kuunteli, miten piipitys voimistui. Useampi muna siellä jo piippaili. Ja Ansa jutteli pian kuoriutuville untuvikoille rauhoittavasti. Orrella jokainen heristi korviaan ja käänsi päätään haudontapesää kohti piipityksen kuultuaan. Siiri vaikutti olevan täysin ihmeissään. Se kun ei ole tipuja nähnyt kuin kaverinsa haudontakoneesta päästyään. Eikä se ole koskaan saanut kuulla, miten emo juttelee pienelleen. Akka tuli siitä hieman surulliseksi. Onneksi nämä kuoriutuvat tiput saavat varttua isoiksi emonsa (emojensa) hoidossa.

Ei olisi Akka millään malttanut lähteä pois, mutta eihän nyt kanalassa istuen voi yötään viettää (vai voisiko sittenkin). Varmaan kuoriutuminen tapahtuu vasta huomenna, kun on se laskettu aikakin käsillä. On tämä niin ihmeellistä!