Liian romanttista

Viikonloppu meni tavaroita kuljettaessa. Paljon sitä saatiin tuotuakin, mihinköhän ne kaikki saadaan oikein mahtumaan. Ja sitten ne verhot vielä. Tangot saatiin kohdilleen, kun Ukko tarkasti mittasi ja laittoi. Olihan siinä miettimistä, minkä kanssa ne laitetaan linjaan, kun lattia on vino, ikkunat ovat vinot, kattokin on vino ja tapetti siltä väliltä. Tapetin kanssa ne sitten linjattiin kuitenkin.

Akka tuumi, että ei hyvä, ei ole kontrastia ollenkaan. Ukko oli taas sitä mieltä, että oikein hyvä. Kyllä Akka tuohon vielä jotain keksii, tummemmat verhot pitäisi löytää tuohon pariksi, niin sitten saattaisi olla hyvä. Ehkä kesällä menisi noin vaaleat verhot pelkästään. Akkaa vähän harmittaa tuo sohvakaluston väri. Itse sohvakalustohan on hyvä ja kestävä ja sitäpaitsi se on Karjalohjan pappilan entinen kalusto. Eli kalustolla on jo tarina kerrottavanaan. Mutta tuo väri! Materiaali on myös hyvää, ei ole kissojen kynnetkään saaneet sitä hajalle.

 

Arkkukaan ei varmaan jää tuohon nurkkaan, mutta olkoon se nyt toistaiseksi siinä. On tässä varmaan aikamoinen pyörittely näiden huonekalujen kanssa, että saa ne sopimaan. Arkku on muuten löytö. Se löytyi mökin puuvajasta puupinon alta (se mökki on jo myyty, kun kaikki aarteet sieltä jo löydettiin). Pienellä puhdistuksella ja hoitoöljyllä Akka sai siitä aika hyvän näköisen.

 

 

Vanha mammakin pääsi jo Koivurinteelle. Mamma, siis nykyään vanha leidi, löytyi myös samaisen mökin ulkorakennuksesta kahdessa osassa ja erittäin huonossa kunnossa. Mutta sekin sai uuden mahdollisuuden, eikä sitä voi millään muotoa sanoa enää rumaksi rojuksi. Iso se kyllä on, tai sitten on huone vaan liian pieni.

 

 

On siinä vielä aika paljon tavaraa, joka etsii paikkaansa. Mutta niinhän se on, että jokaiselle löytyy paikkansa, kun vaan aikansa etsii. Sama on meidän ihmisten kanssa. Joskus pitää vähän siirrellä, että löytyy juuri se paras mahdollinen paikka.