Oli synkkä ja pimeä ilta. Yksi kiltiksi naisihmiseksi naamioitunut lahtari hiippaili hiljaa kanalaan, nappasi pienen viattoman kukkopojan ja kiikutti sen pimeässä nurkan taakse. Eikä siinä vielä kyllin, hän jutteli mukavia ja hyssytteli pientä mennessään. Nurkan takana tämä lahtari ojensi käsissään kukkopoikaa edemmäs, kun se toinen lahtari kolkkasi uhrin tajuttomaksi. Ensimmäinen lahtari lähti hakemaan uutta uhria, kun se toinen teloitti uhrin kirveellä.
Tällaista karmeaa menoa jatkui, kunnes yhdeksän uhria oli päässyt hengestään. Eikä siinäkään vielä kaikki - nuo hirveät pyövelit nylkivät uhrit ja repivät sisuskalutkin ulos. Nyljetyt ruumiit he laittoivat pusseihin ja kätkivät pakastimeen. Jäljelle jäi vain karmea verinen teloituspaikka.
Oli hieman lahtareillakin vaikea nukkua kunnolla yönsä hirvittävän tekonsa jälkeen. Aivan oikein heille, sydämettömille murhaajille!
Verilöylystä ei otettu valokuvia. Pimeys kätki teon, mutta muistot jäävät.
Akka kyllä varoitti lukemasta, mutta silti luit.
Voi pientä kukonpoikaa, mutta miten hyvältä se sitten maistukaan, paistettuna, keitettynä, punaviinillä höystettynä. :)
VastaaPoistaTuon lahtaamisen osaan miekin isoisäni aikoinaan opetti.
Kovin olivat kyllä vielä pieniä ja laihoja, mutta kaipa noistakin keittämällä lihoja irtoaa.
PoistaEivätkös nämä olleet niitä kanan parhaita ystäviä? Murhaaja ja eläinrääkkääjä on se, joka ostaa broileria marketista.
VastaaPoistaKyllä, niin se kyllä on oikeasti! Sittenkin.
PoistaTämä se on meilläkin sitten joskus edessä - voiko kanalan asukkaille edes antaa nimiä...... Vielä on kanala vasta hautomisasteella.
VastaaPoistaNäille pienille ei annettu ollenkaan nimiä, koska niiden kohtalo jo tiedettiin. Kyllä tästä lahtauspäivästäkin pääsee eteenpäin. Kannattaa se kanala kuitenkin. =)
Poista