Vielä on pitkä aika odottaa kesäkuun alkua, jolloin kanat saavat oikeasti olla vapaita. Vielä kuukauden näiden ihanien sulkapallojen pitää viettää aikaansa katetussa ulkohäkissä. Akan kävi kovasti kanoja sääli ja ihan melkein vahingossa hän jätti ovea normaalia enemmän auki. Tottakai ruoho oli vihreämpää toisella puolella ja kanat kirmasivat riemuiten vapauteen.
Hieman oli hajaantumista havaittavissa, mutta aika pienellä alueella parvi pysyi.
Kukko katseli kovasti haaveillen ulkorakennuksen kattoa, jopa hyppäsi tikkaiden ensimmäiselle askelmalle, mutta ei kuitenkaan uskaltanut ylemmäs. Kaipa se olisi kukolle se paras mahdollinen paikka, ihan siellä katon harjalla. Kyllä sieltä olisi ilo kiekua. Vaikka ei kyllä Tauno kieu kuin aamuisin ja yleensä aamupalan jälkeen. Naapuri meinasi, että laiskahan se on, mutta eipähän tule ympäristömelua tästä kukosta.
Ei Akka antanut vapauden olla pitkäaikaista. Hetken päästä hän jo houkutteli linnut takaisin vankilaansa hyvällä salaattiannoksella.
Jospa tässä tämän kuukauden vielä jotenkin sinnittelisi vankihäkissä.
"Akka kanasensa niitylle ajoi"..... pitäähän kanojen tosiaan totutella vapauteen, sohkkihan se olis ihan kylmiltään pihamaalle joutua.
VastaaPoistaUpeita nuo on.
Niin pitääkin totutella. =)
PoistaKatosta haaveileva kukko toi hymyn huulille :)
VastaaPoistaSe kukon ilme oli kyllä hyvä. Ihan selvästi se oli sitä mieltä, että tuonne katolle minä kyllä vielä menen. =)
PoistaMe asutaan niin lähellä maantietä, että en uskalla kanoja vapaaksi päästää. Lenkkeilijöiden koirat saattaisivat olla vaaraksi. Harmittaa, kun ajattelee, miten ne tykkäisivät ruopsuttaa jokaisen puskan juurella ja valita herkkunsa... Toivottavasti haukka ei tule - meillä se vieraili muinoin monta kertaa, kun päästin kanat iltapuoleen vapaaksi.
VastaaPoistaKyllä meilläkin on tarkoitus pitää kanat isommassa aitauksessa kesällä, mutta saattavat päästä välillä suurempaan maailmaan. Kaikenlaisia petoja kyllä pitää varoa täälläkin.
Poista