torstai 3. syyskuuta 2015

Terassin alle ja pihalle

Kaivuri saapui Koivurinteelle. Ensin piti kaivaa terassin alta maata pois.


Ylimääräinen multa-aines laitettiin kasaan talon päätyyn. Sitäkin piti tasoittaa, koska siinä oli vielä jälkiä tiililavasta piipun purkamisen ajalta.


Terassin pohjaan ja koko pihaan laitettiin samaa ainesta, kivituhkaa 0-8 raekokoa. 


Pihalla oli iso kuoppa pihlajan alla, johon sateen jälkeen kertyi iso lätäkkö. Nyt sekin jäi historiaan.


Pikkuhiljaa alkaa piha-alue saada uuden paremman pinnan päälleen.


Onneksi kaivuri mahtui pyörimään aika tehokkaasti pihassa. Oli kyllä vähän raivattava erinäisiä kasoja alta pois. 


Myös reitit ulkorakennukselle kunnostettiin. Maata poistettiin ja kankaan päälle tuli kivituhkakäytävä.


Kyllä tämäkin kohta näyttää siistimmältä, kunhan reunat on tasoitettu.


Nyt alkaa piha olla siisti ja tärytetty tasaiseksi. Linjat menivät luonnollisia kaaria pitkin, jotta yleisilme pysyy vanhaan taloon sopivana. Mitään jyrkkiä reunoja ei siksi haluttu laittaa.


Ennen nuo ulkorakennukselle menevät polut liettyivät märkänä aikana pahasti, mutta nyt se ongelma on korjattu. Ei tarvitse pelätä kurassa liukastumista enää.


Huussille menee edelleen puulaattapolku. 


Tätäkin pihan kunnostusta Ukko ja Akka miettivät pitkään. Nyt se tuli tehtyä yhdessä päivässä. Mutta tuli se ainakin suunniteltua pitkään ja hartaasti. Ja nyt on vuoro sitten rakentaa se terassi paikoilleen. Tuossa kansikuvassa näkyy se vanha versio. Uudesta tulee koko seinän mittainen, jotta siihen mahtuu jotain kalusteitakin. Tyylillisesti se tulee mukailemaan kaikkein alkuperäisintä avokuistia rastikkokaiteella.

10 kommenttia:

  1. Varmasti pihan käyttömukavuus nousi huomattavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo vain nousi. Turhan pitkään tuotakin hommaa venytettiin, kun ei siihen sen kauemmin mennyt. =)

      Poista
  2. Tulee kaunis piha, onnea! Yhdistyksemme mökki muistuttaa Koivurinnettä!
    http://www.jelli.fi/lataukset/2010/12/IMG_1440.jpg Kuisti tosin toisin päin :)
    mirjuska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovatpa tosiaan hyvin paljon saman tyyppisiä. Tosin yhdistyksenne talo on paljon paremmassa kunnossa ulkoa. =)

      Poista
    2. Heippa Koivurinteen Akka!
      Se on meidän yhdistyksen mökki ja se oli tosi huonossa kunnossa, kun sen testamentilla saimma. Mutta, saimme ns Leader-rahaa avuksi ja kunnostimme mökin, rakensimme uuden piharakennuksen (puuliiteri +huussi) sekä "kaivohuoneen"! Nyt passaa! :) Hyvä tulee Akan ja Ukonkin kodista!

      Poista
    3. Hienoa nähdä, että mökki on saatu kunnostettua. Kyllä se vielä Koivurinnekin kunnostuu. =)

      Poista
  3. Kertlaakist jäsentyi koko piha!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.