lauantai 5. syyskuuta 2015

Kuisti lämpimäksi

Ukko on saanut olla selinmakuulla Koivurinteellä. Ei hän tietenkään ole vain kuorsannut, kuistin alapuoli on ollut tehtävänä.


Lattialankkujen alapuolelle on ensin tehtävä paperointi, ettei tuuli pääse enää lautojen raosta puhaltamaan varpaisiin.


Eikä se mitenkään helppo työ ole olla kädet ylöspäin ja kiinnittää paperia. Voit vaikka kokeilla itse.


Niin vaan tuli kuistin alunen paperoitua kauttaaltaan.


Ja selluvillakin on löytänyt osittain paikkansa. Portaiden kohta olikin se vaikein tehtävä. Sen jälkeen saakin tehdä tasaisemmin villakerroksia.


Villan alapuolelle tulee vielä tervapaperi (mitä bitumia se nyt nykyään onkin) ja vaneri pohjaksi.


Eipä kohta enää pääse kylmä sisälle kuistin kautta.

8 kommenttia:

  1. On siinä ollut tekemistä, onneksi se on nyt tehty. Paljon on tehty viikonlopun aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siinä ollut tekemistä. Vielä pitää saada pinnat kuntoon ja uusi parempi ovi.

      Poista
  2. Kiva nähdä näin kuvien välityksellä miten kuistinne alapuoli / pohja tehtiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitankohan liian yksityiskohtaisia juttuja tänne? Hih, ainakin sitten joskus itse muistaa, mitä missäkin on tehty, kun on niin tarkkaan dokumentoitu.

      Poista
  3. Uskon että on siinä ollut Ukolla tekemistä..mutta nyt on talvella hyvä, kun ei tuuli puhaltele..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nyt pitäisi kuistilla pyöriä villasukkien jalassa.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.