Tulivat Ukko ja Akka taas Koivurinteelle maalaushommiin, sillä edellisellä kerralla loppuivat sekä aika että maali kesken. Lauantaina aamu oli kaunis kuin morsian, kun sääkin suosi taas maalaajia. Ukko oli tietysti innoissaan nosturista, jonka kanssa sai pelata, kun taas Akka pysytteli ihan sovinnolla maan pintapuolella.
Talon viimeinen seinä tuli valmiiksi ja loistaa nyt kauniina ja tasaisena pintana. Hieno talo siitä maalauksen myötä tuli myös ulkoa. Sisältä se on ollut jo upea remontin myötä.
Seuraavaksi oli maalausvuorossa ulkorakennuksen pääty. Korkeat kohdat piti tietysti hoitaa yhden päivän aikana, ettei nosturia tarvittaisi pidempään. Tässä tapauksessa aikakin oli rahaa.
Ei päätyseinässäkään pitkään mennyt, kun Akka maalasi alhalla ja Ukko ylhäällä. Eniten työtä teetti taas nuo katon alaosat, joissa oli monta pintaa maalattavana.
Vielä oli vuorossa ulkorakennuksen takaseinä. Akalla oli taas helpompi pesti, sillä hän sai maalata koko pituudellaan (joka ei niin mainittava ole) seisten maan kamaralla (osin tietysti kyykkien tuolla tarhassa). Ukko parka joutui maalaamaan vähän vaikeammat osat. Akka päätti ottaa vielä kuvan Ukosta, jos nyt sattuisi vaikka ihan viimeiseksi jäämään, sillä Ukko valitteli pitovaikeuksia jyrkällä katonlappeella.
Pysyihän Ukko kuitenkin koko matkan katolla, ja niin tuli maalattua takaseinän vaikein osa. Akka lähti pihapuuhiin, kun Ukko jäi maalaamaan viimeisen yläosan.
Päivän aikana valmistuivat kaikki kolme seinää, mutta kyllä sen sitten illalla tunsi kehossaan. Akka valitteli rannettaan ja Ukko kaikkia lihaksiaan. Mutta tyytyväisyys oli kuitenkin vallitsevampi olotila. Nyt oli Koivurinteellä ulkoisestikin kaikki hyvin.
On tuo Koivurinteen talo vaan niin kaunis!
VastaaPoistaNiin minustakin! =)
PoistaOnko ketään teidän tuttu tai sukulainen kiinnostunut talosta?
VastaaPoistaEi ole ainakaan ilmoittanut kiinnostustaan. =)
Poista