perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kaappi ja henkarit

Taas on Akka tehnyt tarpeellisia hankintoja. Henkareita tarvitaan aina, varsinkin näitä puuhenkareita, jotka on vielä tuunattu kauniisti. Nyt voi huoletta viedä kirpparille kaikki muovihenkarit. Akan oli ihan pakko vähän järjestellä henkareita ryhmittäin. =)


Yhdeltä kirppikseltä Akka löysi kaapin ihan ehtaa puuta, vain pinta näyttää kärsineeltä.


Sisältä kaappi on ihan siisti.


Lukko toimii ja avainkin on tallessa. Pinnassa näkyy, että alkuperäinen maali on halkeillut pahasti. Sen päälle on vain maalattu valkoisella ja jätetty vanha röpöpinta. Uusi maalikin on jo lähtenyt kuoriutumaan. Jossain vaiheessa on tiedossa raaputtamista ja hiomista.


Alalaatikkoon ei ollut avainta. Pitää kokeilla, sopiiko joku vanha olemassaoleva avain tähän.


 Alalatikossa on vielä vanha aito hyllypaperi tallella (mutta sen alla ei ollut aarteita).


Toistaiseksi kaappi on eteisessä peittämässä taakseen kuivuria, mutta lopullisesta sijoituspaikasta ei ole varmuutta.

4 kommenttia:

  1. Kaapista tulle tosi kaunis kun sen ehdit putsata ja uudelleen maalata. Oikein vanhanajan henkareita. Vaatteet niissä pysyy paremmin kuin liukkaissa muovisissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, nythän siinä on maalia heloissakin ja avaimessa. On siinä rapsuttamista, mutta varmasti sen arvoista. Kyllä nuo henkarit ovat monta kertaa parempia kuin muoviset.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.