perjantai 11. maaliskuuta 2016

Tuplaikkunat kuistille

Ukko aloitti tuplaikkunoiden teon jo aiemmin talvella, mutta eihän niitä yhden kerran aikana valmiiksi saa. Ensin oli olemassa vain kehykset.


Sitten Akka sanoi, että olisi paremman näköinen, jos olisi jaettuna kahtia, joten Ukko teki välipienan kehykseen. Mutta siinä yhteydessä Ukko jo laittoi listat ikkunoiden ympärille.


Ukko toimitti kehykset lasinleikkausta varten liikkeeseen.


Seuraavana olikin sitten kehysten maalaus ja lasien kiinnitys vuorossa.


Ennen listojen maalaamista ne piti vielä sovitella paikoilleen. 


Ja niin on Koivurinteellä komeat sisäpokat paikoillaan. Kesäksi nämä saa irrotettua nauloja kääntämällä.


Ikkunoille piti tietysti laittaa myös ikkunalaudat, jotta pelargoniat saa kesäksi kukkimaan.


Enää puuttuvat listat sekä lattian maalaus. Sitten on kuisti niinkuin olisi aina ollut tuollainen. 


On siinä tietysti vielä sisustamistakin, mutta sehän on vain mukava viimeistelytyö valmiiseen kuistiin.

6 kommenttia:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.