Niin taas talvi yllätti suomalaiset, koivurinteeläiset ja kuttuset. Tuli kylmä ja vilu. Pohjoistuuli tunki luihin ja ytimiin. Kuttuset vain peltikopissaan värjöttelivät kylmissään. Ei, kuitenkaan niin olisi sopivaa. Tuli kiire tyhjentää verstaan toinenkin pää ja tehdä siitä talvikuttula.
Koko aikaa kuttuja ei vielä pidetä sisätiloissa. Päivällä ne saavat viettää vielä aikaa tarhassaan. Lypsyn jälkeen ne saavat juosta vapaana pihalla (ja syödä vuorenkilpiä) hetken ja sitten on aika mennä sisälle lämmittelemään.
Talvikuttula taitaa olla juuri sopivan kokoinen niille. Erityistä iloa tuottaa taso, jonka päältä voi seurata pihalle. Kun kyseessä on äiti ja tytär, molemmat eivät millään mahdu samaan aikaan ylätasanteelle. Tasanne käy myös lypsytasosta.
Ovi on vielä siirrettävää mallia, mutta kunnon aukeava mallikin on tulossa.
On tuolla kuttujen hyvä talvea viettää.
VastaaPoistaKyllä luulisi olevan. Ensimmäinen talvihan sen sitten näyttää, miten meni.
PoistaIhana, kun saavat luonnonvaloa :)
VastaaPoistaNiin ja näkevät, mitä pihalla tapahtuu. Vuohet ovat sosiaalisia ja uteliaita eläimiä.
PoistaMinulla on operaationa rakentaa ankoille karsina, kun tulevat talveksi eri tilaan kuin viime talvena. Vielä ankat ovat pihalla tyytyväisinä, eivät edes mökkiään käytä vielä. Kylmäpäisiä tyyppejä ovat :) ♥
VastaaPoistaOnneksi sää lämpeni taas, että on ihan aikaa tehdä talviasumuksia. Meilläkin kanat ulkoilevat, eivätkä välitä viileästä säästä ainakaan vielä. =)
PoistaMeilläkin kanatkin vielä käyvät ulkoilemassa, mutta kun on ollut joitain sateisia/tuulisia päiviä, niin tahtovat sisälle turvaan ♥ Vaan ankat ne mennä taapertaa tuulessa ja tuiskussa :D
PoistaNyt ihan viime päivinä kanat eivät ole enää viihtyneet pihalla kuin pieniä aikoja. Taitaa olla talvi oikeasti tulossa.
PoistaOnpa teillä hieno, vanha keittiön kimpilevykaappi kuttulassa!
VastaaPoistaKiva blogi! Ryhdyin lukijaksesi.
pientilanukko.blogspot.fi
Tervetuloa, Pientilan Ukko! Meillä tulee tuollaisista kaapeista "uudet" keittiönkaapit, kunhan saadaan remontti sinne asti. =)
Poista