perjantai 20. helmikuuta 2015

Vähä-Vihtori

Vihtori ei ole enää mikään vauva, vaan jo iso kissa. Maitohampaatkin lähtivät jo tällä viikolla (Akka olisi ottanut yhdestä kuvankin, mutta Ukko oli jo ehtinyt viedä hampaan roskiin). Akka vähän auttoi sen viimeisen poskihampaan kanssa, kun ei meinannut muuten irrota. Toki se oli aivan irrallaan jo, muttei ollut pudonnut pois.


Turkkikin alkaa vaihtua siitä pentuhöytyvästä vähän sileämpään. Saa nähdä, miten pitkäkarvainen Vihtori sitten lopulta on. Ainakin korvakarvat ovat hyvin pitkät. Se on varma juttu. Ei varmaan millään muulla kissalla olekaan noin pitkiä haituvia. Akka saa pian tehtyä Vihtorille letit.


Kanalassa uskollinen tipukone Ansa hautoo taas. Akka antoi sille tällä kertaa tarpeeksi munia, niin on sitten tuloksiakin haudonnasta. Yhdeksän munaa odottaa siellä ainakin siihen asti, että Akka tekee sen ensimmäisen läpivalaisun hedelmöityksen toteamiseksi.

P.S. Vähä-Vihtori ei ole haukkumanimi. Ennen vähä-alkua käytettiin, kun tarkoitettiin pientä, siis kooltaan vähäistä. Tämä lisänimi on pakko muuttaa pian, kun Vihtori alkaa olla jo iso.

15 kommenttia:

  1. Komea Vihtorista tulee ja kauniskin!

    VastaaPoista
  2. Vihtori on ihana, ihan ko miun lapsuuden Mikko. Silityksiä ja haleja tuolle ihanuudelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silitykset ja halit annettu Vihtorille, joka otti ne oikein onnessaan vastaan. =)

      Poista
  3. No ei missään nimessä vauva jos kerta maitohampukkaat jo lähtevät :)))
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
  4. Ihanaa. Lisää tipuja. Ja kaunis kisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän on ihan tiputehtailua jo. =)

      Poista
    2. No eikös me sitä vähän tilattukin.

      Poista
    3. Tilattiin toki. En vaan arvannut, että taas kaksi alkaa hautoa. =)

      Poista
    4. Osaavat välillä yllättää.

      Poista
    5. Niin osaavat. Uudet tiput muuten tulevat reilun viikon päästä maailmaan.

      Poista
    6. Ja kyllä me odotellaankin jo täydennystä parveen. Ja viikon parin päästä voi varmaan jo noita vanhempiakin tipuja tunnistaa.

      Poista
    7. Saisi nyt tulla niitä kanatipuja vihdoin. =)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.