maanantai 11. maaliskuuta 2013

Koivurinteen pamaus

Sunnuntaiaamuna pakkanen paukutteli nurkissa kovin jysäyksin, mutta se oli vasta alkusoittoa sille suurelle pamaukselle, joka tapahtui iltapäivällä. Ukko oli toisella talolla käymässä ja Akka ja katit istuskelivat muina miehinä (ja naisena) peräkamarissa takkatulen loimussa, kun se tapahtui. Yhtäkkiä keittiön suunnalta kuului valtava räsähdys, kolahdus, kilinä ja jytinä ja sitten tuli hiljaisuus. Kissat porhalsivat ovesta vintille karvat pörrössä ja silmät suurina. Akka lähti katsomaan suuren pamauksen aiheuttajaa ja kauhistui.

Keittiön avohylly oli rysähtänyt alas, vain taustalevy oli jäänyt seinään kiinni. Alas tullessaan hylly oli murskannut kahvinkeittimen (jossa tietysti oli vielä kahvia) ja tiputtanut jääkaapin päältäkin tavarat alas. Kaikki purkit olivat avoimina lattialla, sisältö sekaisin kahvin, hiutaleiden, jauhojen, lasinsirujen ja muiden aineksien kanssa.

Siivouksen jälkeen pitikin miettiä, mihin kaikki kuiva-ainekset saadaan. Kun Ukko tuli takaisin, hän sai tehtäväkseen hakea ullakolta vanhan keittiökaapin ja kiinnittää sen seinään hyllyn tilalle. Ja siinä se nyt on, keittiönkaappi, joka on ehkä kuitenkin siistimmän näköinen kuin se avohylly täynnä tavaraa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti