torstai 28. maaliskuuta 2013

Joka koivuun kurkottaa...

"Nyt on niin kaunis ilma, että tekis mieli kaataa yksi puu", sanoi Ukko heti aamusta. Sehän oli vallan mainio tuuma Akankin mielestä. Tarkoitus oli kaataa vanha koivu, jonka kuori oli jo alhaalta repeillyt. Ukkohan on metsurin poika, joten kyllähän hänellä taito on hyppysissään. Ukko yritti kivuta koivuun voidakseen katkoa latvaa pätkän kerrallaan, mutta tikkaat olivat liian lyhyet ja koivu liian paksu kiipeämiseen. Joten ei siitä sitten mitään tullut. Mutta sai Ukko siinä oltua hetken auringonpaisteessa, joten ei sitten hukkaan mennyt sekään puuha.


Akka on valmistellut pääsiäistä. Parhaiten siihen valmistaudutaan tietenkin valmistamalla herkkuja. Jo aiemmin Akka leipoi ruiskeksejä, jotka olivat niin hyviä, ettei niitä oikeastaan kovin monta jäänytkään itse pääsiäistä varten. Nämä ovat siis ihan makeita keksejä.


Kuppikakut ovat niin symppiksiä, että niitähän pitää olla. Näissä on muheva rukiin ja puolukan yhdistelmä pohjana ja päällä valkosuklaata ja pikkumunia.


Valkosuklaalla pitää jatkaa, joten seuraavaksi oli vuorossa pikkuruiset valkosuklaabebet. Kuvassa näkyy osa vielä pelkällä täytteellä.



Eikä virpojia käynyt palmusunnuntaina ovella, joten Ukko ja Akka joutuvat ihan itse syömään kaikki pääsiäismunat. Onpa ikävää! =)


Kissoillakin on jo mieli korkealla, mutta yhä ylemmäs tekisi mieli. Uskaltaisikohan tuonne hypätä?


Riemullista pääsiäistä kaikille!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti