keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Mahtavia uutisia!

Tänään oli taas verikoepäivä. Tällä kertaa tulokset olivat aivan mahtavat. Tulehdusarvot eli CRP oli 6, hemoglobiini jo 134 ja leukosyytitkin vain 7. Tämä tarkoittaa sitä, että Akka on verensä puolesta täysin normaali kuin kuka tahansa terve ihminen! On siis ollut kaiken vaivan arvoista asua täällä uudessa asunnossa kaikki tämä aika ja vielä tulevat viisi päivää. 

Antibiootti annetaan kaulasuoneen,
kun kaikki muut paikat on jo käyty läpi. 

Ikävähän on ollut kova Akalla. Viime viikonloppuna Ukko sai mennä kalaan ihan rauhassa, mutta viikko sitä ennen hän oli käymässä kissojen kanssa. Akkakin pääsi kotilomalle muutamaksi tunniksi. Ja olihan siitä kaikki ilo otettava irti. Vihtori-paralle oli tullut paljon takkuja turkkiin. Akka opetti Ukolle, miten joka päivä vaikka kammalla voisi suoria pörröt pois. Eikä Vihtori laittanut ollenkaan pahakseen. Nyt siellä kaukana Ukko saa iltaisin kammata molemmat kissat ennen nukkumaan menoa.


Välillä Akka käy Koivurinteelläkin katselemassa. Kaikki kirsikat ovat kukkineet runsaasti ja syreenit aloittavat kukintaansa. Mutta on siellä yksin aivan toisenlaista olla, eikä Akka monta tuntia viihdykään. Osastosta on tullut ihan oikea väliaikainen koti, vaikka se alussa tuntui täysin mahdottomalta ajatukselta.


On varmaan ensi viikolla ihan haikea lähteä pois vuodeosastolta kohti kotia. Mutta ruokia Akan ei tule yhtään ikävä. Se tarjotun kiisselin määrä on jotain aivan käsittämätöntä. Mutta nämä tulevat viisi päivää Akka vielä pärjää, kun tietää pääsevänsä kohta kotiin juhannuksen viettoon.

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin on. Eikä kotona kämppikset vaihdu niin taajaan. Mulla on ollut jo 5 huonetoveria, jotka ovat kotiutuneet.

      Poista
  2. mahtavaa että hoidot on auttaneet ja pääset pian kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tänään on hymyilyttänyt kovasti. =)

      Poista
  3. Waude kohta pääset kotio..oikke mukavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä sittenkin aika äkkiä mennyt, vaikka alussa oli kova järkytys. Enää muutama hassu päivä. =)

      Poista
  4. Oletko tehnyt gradua? Hyvä että arvot ovat kohdallaan. Kohta pääset nauttimaan juhannuksesta siellä missä sitä vietät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tehnyt aina, kun vaan mahdollista ja rauhallista. Kyllä se hyvin edistyy. =)

      Poista
  5. Ihana että sait hyviä uutisa ja pääset juhannukseksi kotiin. Muistahan silti ottaa rennosti ja antaa kehon toipua. Hyvää juhannusta jo näin etukäteen.

    VastaaPoista
  6. Kyllä muistan. Ensimmäiset päivät vaan nukun univelkoja pois ja käyskentelen ympäriinsä. =)

    VastaaPoista
  7. Niin ne vìikot vaan vierii. Muistathan vaan olla vielä kotiutuneenakin toipilaana, ettet turhaan rasita sitä polvea, vaikka kaikkea pitäisi tehdä. Isäntä kyllä hoitaa, kun on tämän ajankin pärjännyt. Lekottelet vaan kisuleittesi kanssa ja nautit alkukesästä ja tietenkin sitten siitä juhannuksesta :)
    T. Taina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo kuulostaa hyvältä, jatkan samaa makoilua kuin täällä. Vähän on kyllä pakko kierrellä paikkoja ja katsella vaan. =)

      Poista