torstai 5. maaliskuuta 2015

Maalia lattiaan

Keittiössä on yhä vielä todella paljon tekemistä. Mutta kyllä tämäkin vielä valmistuu. Nyt on jo aloitettu lattian maalaaminen. Ensimmäisenä alueena maalataan tuo seinänvieririvi, jonka jälkeen kaikki keittiön alakaapit saa paikoilleen ja tavarat sinne. Tosin tuo ovipaneeli pitää myös maalata sekä tiskipöytä, joka on siis uudistuotantoa. Ja lattiakin pitää maalata vielä toiseen kertaan. Ja ikkunatkin ovat vielä maalaamatta. Ihmeen hyvin ovat Ukko ja Akka pärjänneet nykyisellä keittiön sähköistämisellä, joka tarkoittaa tuota yhtä ainutta pistorasiaa, joka sieltä löytyy.


Uusi jääkaappi on odottanut kuistilla jo pitkään, mutta nyt lattian maalauksen jälkeen se pääsee paikalleen tähän nurkkaan, josta puuttuu hauskasti pieni pala tapettiakin.


Nämä ovat tällaisia nyhräysvaiheita, mutta menköön sitten niin, kunhan edes jotain edistystä tapahtuu.

2 kommenttia:

  1. Hyvä tulee keittiöstä ja tuohon valkoiseen tapetinpuuteneliöön voitkin kirjata talonomistajien tiedot ja keittiöremontin tekovuodet jälkipolvien ihmeteltäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo olikin aivan huippu-idea. Alue on juuri sopiva tarkoitukseen. =)

      Poista