keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Kanalan kovimmat

Kanalan ylimmällä arvoasteikolla on tämä kolmen kopla, joilla on ainoastaan oikeus käyttää yläortta. Siiri tietysti on matroonana valvomassa koko kanalaa. Se myös pitää itseään lähes Taunon veroisena. Tauno on aina yläorren keskellä. Sitä paikkaa ei sovi kenenkään muun ottaa. Keskikohta on Taunolle pakollinen siitäkin syystä, että komea ja pitkä pyrstö ei muualle mahdu. Oikealla nakottaa aina Taunon ykkösvaimo Emmi. 


Muut kanat saavat hakea paikkansa joko alemmalta orrelta tai sitten ikkunalaudalta. Tietysti tällä hetkellä Ansa ja Elsa ovat munintapesissä hautomassa viimeistä viikkoa tällä erää. Nyt sinne ei saakaan mennä kukaan enää munimaan. Niinpä kanat käyvät munintapesien alla kuopassa munimassa.

Valitettavasti Akalla ei ollut kanalassa mukana kameraa. Kännykkäkuvan laatu on aivan kauhea, mutta saa tuosta vähän käsitystä yläorren valtiaista.

6 kommenttia:

  1. Mielenkiitoista että kanoillakin on hierarkia. Tauno ja tytö on ihana kuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näillä kanoilla on selvästi sellaisia paikkoja, joissa saa olla ja joihin ei ole mitään asiaa. Kaksi nuorempaa kanaa ovat yleensä tuolla ikkunalaudalla, kun eivät saa olla isojen kanojen kanssa alaorrella, eivätkä halua olla tipuorrellakaan. =)

      Poista
  2. Hauskat nimet on yläorren väellä :)

    VastaaPoista
  3. Heillä vallitsee keskuudessaan nähtävästi luonteva nokkimisjärjestys;) Hauska!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kaikki tietävät asemansa ja osaavat käyttäytyä sen mukaan, ainakin useimmin. =)

      Poista