keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Siiristä tuli kunnon kana

Siiristä on tullut kunnon kana. Iltahämärissä eräänä päivänä Ukko ja Akka kävivät katsomassa kanalassa, ja miten kaunis näky siellä olikaan. Siiri oli siirtynyt nukkumaan orrelle. Akkahan oli saanut ohjeita, miten kanan voi opettaa nukkumaan orrella, mutta eipä ollut Akka tehnyt mitään asian hyväksi.

Siellä tosiaan Siiri nakotti ylimmällä orrella ihan kukon vieressä. On se sen verran tomera kana, ettei tyydy mihinkään huonompaan paikkaan - se on kukon vieressä tai ei ollenkaan! Kukon toisena kainaloisena on Ansa.


Hienoa, että nyt koko parvi toimii yhtenäisesti. Akka tuumii, että liiankin yhtenäisesti. Kaikkien pitäisi aina päästä munimaan juuri siihen pesään, johon päivän ensimmäinen muna on munittu. Tänään sekä Tauno että Akka yrittivät auttaa Reginaa löytämään munintapaikkaa, kun Ansa oli parhaillaan juuri siinä munitussa pesässä. Tauno lopulta sai Reginan tekemään pesän munituspesien alle lattialle, mutta kovan työn joutui kukko siinä tekemään. Lopulta Regina sitten pyöräytti munansa sinne ja kanalassa oli taas rauha.

Nyt, kun kanoista ei enää suurta huolta ole, on aika sairastaa toista kuumetta. Arvaatko, mikä kuume Akkaan on iskenyt? Paperityöt ovat tekeillä ja tarvikkeitakin hankittu...

10 kommenttia:

  1. Kanat on mielenkiintoisia kun niitä on vähän, niissä oppii erottamaan yksilöllisiä piirteitä. Miyä sitten nyt on mielessäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanat ovat kyllä kivoja ja yksilöllisiä. Se oli mullekin ihan uutta, samoin monimuotoinen kieli.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Lampaat olisivat kyllä kivoja, niistä saisi villaa ja lihaa ja ne söisivät kaiken nurmikon. =)

      Poista
  3. Hyvä Siiri, siinä se on hyvä olla kukon kainalossa.
    Mihinköhän kuumeeseen sie olet sairastunut?:)) lieko vuohia vai lampaita tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siiri on kyllä mainio.
      Liekö jotain tulossa kenties?

      Poista
  4. Ei ainakaan ole kanikuume, koska on paperitöitä. Kaneihin ei tarvita mitään lupia eikä ilmoituksia! Lampaita minäkin veikkaan, vai tulisikohan sittenkin possuja... eikun hanhia... tai...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö kanitilaksi tarvitse rekisteröityä? Hyvä tietää sekin. Lampaita, hanhia possuja, lehmiä, mitä mahtaa olla tulossa?

      Poista