torstai 7. marraskuuta 2013

Koivurinteen keijukanto

Oli aivan päivänselvää, että Koivurinteellä on muitakin asukkaita kuin Ukko ja Akka. Ainakin erinäinen lintulajisto oli nähtävissä päivittäin ruokailemassa lintulaudalla kahden lihavan oravan kera. Mutta Akkapa tiesi, että jossain pihalla taatusti asustaa myös pikkuväkeä. Tätä lajia kutsutaan eri paikoissa keijuiksi, kätkijöiksi, vaaksanheimoiksi tai peukaloisiksi. Joka tapauksessa on selvää, että lajia esiintyy ainakin sellaisten ihmisten asumusten läheisyydessä, jotka ovat hivenen hurahtaneita kaikenlaisiin tarinoihin ja kertomuksiin.


Yhtenä harmaana marraskuun iltapäivänä Akka sitten löysi sen kannon juuresta. Olikohan se tuo punainen väri, joka asumuksen paljasti vai kauniisti lakaistu käytävä? Yhtä kaikki Akka ihastui ikihyviksi ja aikoo nyt seurailla tarkasti ympäristöä. Tiedä, vaikka muuallakin olisi pikkuväen asuinsijoja. Kunhan pitää silmät ja korvat auki, saattaa löytää jotain ihastuttavaa. Ihan harmaana marraskuun päivänäkin.



8 kommenttia:

  1. Ihan selvästi tuossa kannossa asuu keijuja tai haltioita. Ihanan kodin ovatkin rakentaneet.
    Kun pitää silmänsä auki niin heitä näkee. Täällä meillä asuu vanhaaväkeä, joille ollaan joskus jouluna viety puuroa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, pitää vain uskaltaa katsoa tarkasti, niin näkee. =)

      Poista
  2. Kosotätiä komppaan....keijukainen tuolla asustaa...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä seurata tarkemmin, millainen keiju siellä asuu. =)

      Poista
  3. Ihana kolo!!!
    Varmasti viela tutustut asukkaisiinkin....

    VastaaPoista
  4. Ihana keijujuttu! Täällä kaupungissa ei tommosia asukkaita ole ollenkaan mutta mökillä saattaisi pihapiirissa tai savusaunan nurkassa joku asustaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti asustaa. Katselepa vaan sillä silmällä ensi kerralla, niin varmasti alkaa näkymään. =)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.