keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Kuin siirtyisi vanhaan Suomi-filmiin

Koivurinteen lähellä kulkee kaunis maalaistie, joka on kuin eri maailmasta. Jotka kulkevat isoa tietä pitkin, eivät tiedä mitään, mitä muutaman sadan metrin päässä on olemassa - aivan toinen maailma.


Tien varrella kaupungin päässä on paljon harmaantuneita rakennuksia.


Onkohan tuolla jo kahvipannu hellalla ja emäntä salusiisin nurkkaa siirtämässä ja katsomassa, kuka oikein on tulossa?



Joko renki kävi kolkuttelemassa piikatytön aitan ovella? Aukeaisikohan ovi?


Vanhan isännän talo jäi tyhjilleen, kun tuli lähtö kunnalliskotiin. Harmaat hirret ovat edelleen suorassa, hyvin se isäntä aikoinaan nuorena miehenä talonsa teki itselleen ja nuorikolleen.


Kun kulku käy eteenpäin, aukeaa oikealla järvimaisema. Talon tyttäret kirmaavat uimaan aina aamuisin kiljahdellen ilosta.


Talo seisoo vankkana ja keltaisena, sisustus on kauneinta jugendia. Pihalla laiduntaa tilan karja. Jos olet tarkkanäköinen, saatat yllättyä karjan rodusta. Harvemmin tätä rotua onkaan näillä seuduilla.


Tie kaartaa eteenpäin. 



Tien laidassa on yhden kyläläisen talon muistokilpi. Tälle paikalle hän rakensi talonsa 1500-luvulla. Peruskivet ovat vielä tallessa. Nuorempi polvi on istuttanut tammen muistokiven viereen.



Vanhalta talolta oli hyvät näkymät viljelyksille. 


Lampaiden niitty näyttää nyt niin tyhjältä. Tuonnehan se lauma pitäisi saada. Minne lie paimentyttö vienyt lampaansa?



Edessä häämöttää jotain mielenkiintoista. Mitä siellä mahtaa ollakaan?


Vanhan puusillan kupeessa polskivat lihavat ahvenet ja laiskat hauet. Niitä saattaa tältä sillalta joskus saada narrattua, kunhan ovat syötit kohdallaan.


Kesäinen kauneus ja järven tyyneys sulkevat mielestä kaiken häiritsevän. On vain kesäinen tyyni ilta, järvi ja vieno tuuli.


Sillalla Akka kurkisteli, olisikohan Ukkokin tulossa. Niinkö odottivat sillalla muinoin neidot sulhojaan saapumaan? 


Ja niin matka jatkuu sillalta kohti pientä ylämäkeä. Milloin ollaan perillä?


Vielä on alamäki. Kun näet tuon metsän tuolla kaukana, olet jo lähellä. Ei enää pitkä matka.


Aikoinaan Koivurinteenkin maat ovat tämän tilan maista lohkottuja. Tähän naapuriin on Koivurinteeltä lyhyt matka toista kautta.


Vaikka juhannuksesta ei niin kovin pitkä aika olekaan, ovat neitojen juhannusyönä jättämät painaumat viljapellossa jo nousseet. Vai oliko sillä nuorella isännälläkin jo mielitiettynsä katsottuna?


Siellähän se kylän nuorten kokoontumispaikka häämöttää. Jokohan siellä Alma ja Liina istuskelevat pyhäleningeissään hiukset suittuina.


Tuon metsän takana on Koivurinne. Johan sen kertoo nuo koivutkin. Lähellä jo ollaan.


Voiko suomalaisempaa perinnenäkyä ollakaan kuin tämä! Tämän kuvan Akka talletti oikein omiin muistisolukkoihinsa. Pitkän ja pimeän talven aikana voisi muistella, miten kauniina viljapelto aaltoili kauniina kesäiltana tuulen leyhytellessä.


Kuvahan aina kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta tässä tapauksessa Akka saattoi pistellä vähän omiaankin joukkoon. =)

Mukavaa kesäiltaa lukijoille!



2 kommenttia: