sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Koivurinteen eteinen

Koivurinteen eteinenkin tuli vihdoin valmiiksi. Kuistilta pystyy katsomaan peräkamariin saakka.


Keittiön ovelta viistosti katsottuna näyttää tältä.


Vessan seinän viereen jäi juuri sopiva paikka kampauspöydälle ja peilille. Tässä voi Akka peilailla ennen lähtöään pihalle.


Valoa tulee mukavasti ikkunasta, joka on talon ainoa kokonaan alkuperäinen. Toki sitäkin on huollettu.


Portaikko on mukavan ilmava. Ei enää oikein muistakaan, että tolppa oli aikoinaan päällystetty muovimatolla ja seinät monensortin puukuviolevyillä.


Kaikki ovet on maalattu samalla vaaleanharmaalla ja sopivat kokonaisuuteen nyt paremmin. 


Paitsi kylpyhuoneen ovi jätettiin alkuperäiseksi, sillä sen pinta oli niin hyvä, ettei kannattanut lähteä muuttamaan.


Eteinen onkin nykyään valoisa ja ilmava, eikä enää pimeä ja tunkkainen. Valoakin tulee monelta eri suunnalta. Ylätasanteen ikkunastakin pääsee valo kauniisti eteiseen ja oven läpi kesäkamariin.

2 kommenttia: