sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Uusi ulko-ovi

Ukolla oli nyt iso työ laittaa uusi ulko-ovi paikoilleen. Oven olisi voinut vaihtaa aiemminkin, mutta helojen odottelussa meni aikaa, eikä lukoton ja kahvaton ovi olisi ollut ihan hyvä juttu. Nyt jo alkoi paremmin taretakin lämpötilojen puolesta, kun sää alkoi lauhtua.


Kuistin remontin yhteydessä oviaukkoa suurennettiin uudelle ovelle sopivaksi. Ei se vanha ovi kuitenkaan missään ilmassa ollut, vaan aukkoa tilkittiin palkeilla ja eristeillä.


Ei tuo yhtään hullummalta näytä paikoillaan. Melkein on, kuin olisi aina tuossa ollutkin.


Listojen jälkeen varsinkin näyttää, että siinähän se on aina ollut. Eikä kukaan muista, että kuistikin oli alunperin avokuisti, eikä tuossa ole sen vuoksi ollut alkuperäistä ovea, josta mallin olisi voinut ottaa. Ensimmäinen kuistin ovi on kyllä ollut hyvin lähelle tämän näköinen, mutta vain yhdellä ikkuna-aukolla. Väri on näin äkkiä katsottuna vähän turhan vaalea, olisi voinut ottaa vähän tummemmankin sävyn. Tämä ovi on Halltexin Toivo 3.


Sisäpuoleltakin ovi näyttää ihan hyvältä. Harmaa sopii kuistinkin kanssa. Tällä puolella väri ei näytä liian vaalealta (Akka on allerginen valkoisille ulko-oville, ainakin niille rautakaupan perusmalleille, jotka eivät näytä hyvältä vanhassa talossa. Anteeksi.). 


Oven sovittamisessa paikoilleen oli hieman miettimistä, sillä ensimmäinen porras on hyvin kapea.


Ohjeissa suositeltiin korkeampaa kynnystä, mutta tuohon oli pakko sovittaa kynnys samaan korkeuteen portaan kanssa, ettei kukaan tuossa jatkossa lankeaisi, vaan saisi jalkansa portaalle mahtumaan suorassa.


Kahvojen valinta ei ollut helppo. Kaikki näyttivät uudenaikaisilta, mutta sitähän ne olivatkin. Valinta osui tällaiseen, sillä se ei riitele niin paljon muiden kahvojen kanssa.


Siinä se nyt kököttää paikoillaan listoitettuna. "Välttää, kuhanpahan", sanoo Ukko ja on oikeasti tyytyväinen kättensä töihin.


Nyt on ulko-ovi tiivis ja lämmönpitävä. Vielä, kun ikkunoiden sisäpokat valmistuvat, on kuistikin täysin lämmin tila. Tai, jos se on liikaa, niin puolilämmin sitten. Mutta se on sitten onneksi ihan oma valintakysymys, eikä olosuhteiden sanelema pakko. Melkein pitäisi Ukon ja Akan kokeilla, millaista nyt olisi nukkua kuistilla. Saattaisi olla hieman toista, kuin silloin aiemmin.


6 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttävä ovi. Totta on, että harmaa väri on valkoista huomattavasti parempi ja sopivampi taloonne ja erityisesti kuistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei rintamamiestaloissa tainnut olla valkoisia ovia ennen nykyaikaa. Paremmin sopii joku väri. =)

      Poista
  2. Upea uusvanhaovi. Meillä on vanha ovi liki samannäköinen ja jos joskus kyllästymme vetoon,niin on hyvä tietää etteivät kaikki uutuudet ole liian "uuden" näköisiä punaiseen tupaamme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän meilläkin oli kriteerinä, ettei näytä ihan kauhean uudelta. Tosin olisihan oven voinut teettää puustakin, niin olisi ollut kaikkein paras ratkaisu. Mutta kyllä tämä hyvä ja tiivis on. =)

      Poista