keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Lämmin kuistin lattia

Sitten sen kuistin  lautojen alle tulevan paperoinnin jälkeen piti tehdä ristiinkoolaus. Näin täytettä eli selluvillaa sai sinne alle kahteen kerrokseen limittäin.


Portaiden sivuun tuli eristettä parhaimpiin kohtiin jopa 50 cm, mutta ei se varmasti haittaa. Muuten olisi joutunut Ukko tekemään aikamoiset koteloinnit portaille. Nyt portaiden alue on omana tasonaan.


Voit vain kuvitella, millaista on laittaa selluvillalevyjä itsestäsi ylöspäin. Kyllä, se pölisee aika paljon, koska se on sellaista höttöä.


Ja se pysyi reikänauhalla ylhäällä, eikä pudonnut takaisin Ukon päälle.


Päälle (tai siis alle) tuli vielä havuvaneri ja laudoitus pitämään sen aloillaan.


Nyt on Koivurinteen kuistin pohja tehty viimeisen päälle tarkasti hengittävästi ja tuultapitävästi. 


Kohta alkaakin syksyn kylmien testaaminen, vaikuttiko tuo mitään positiivista. Ainakin Akka voisi kyllä hyvin kuvitella, että muutosta entiseen on tullut hyvällä tavalla. Ei se niin lämmin ollut asumiseen silloin pari vuotta sitten.

6 kommenttia:

  1. Toivottavasti Ukko muisti suojata itsensä, etti hengitellyt noita pölysä. Nyt kelpaa vaikka paljain varpain astella kuistilla..pakkasellakin..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se Ukko joutui pitämään suojauksia, ei olisi muuten tullut tuosta hommasta mitään. Kyllä kohta kelpaa tepastella kuistillakin avojaloin. =)

      Poista
  2. No, nyt tuli varmaan hyvä ja kylmää hyvin eristävä alapohja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan tuonne saanut laittaa vielä toisen mokoman lisää eristettä, mutta ei nyt sentään ihan mahdottomuuksiin menty. Eiköhän tuo kuistin lattiaksi riitä, kun ei ole tarkoitus pitää kuitenkaan täyslämmintä tilaa (vaikka sen sellaiseksi tehdäänkin).

      Poista
  3. Mielenkiintoisen nurinperin tehty lämpöeristys! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaiken voi tehdä nurinperin, saa vähän enemmän haastetta hommaan. =) Lattialankkujen irroitus olisi ollut hankalaa, koska kuistin rakenteet ovat sen päällä, joten siksi päädyimme tähän nurinkuriseen ratkaisuun. Onneksi on tuota tuuletustilaa tarpeeksi työskentelyä varten.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.