maanantai 22. joulukuuta 2014

Ei kyllä ehdi, ei

Nimittäin Tuomas toi jo joulun tullessaan eilen, eikä Koivurinteellä ole valmiin näköistäkään. Mutta on täällä tapahtunut taas ihmeitä, kun putkimies kävi. Siinä muuten on mies ripeä liikkeissään, eikä mennyt kuin tovi, kun kaikki oli valmista.

Ajatelkaa: vettä tulee hanasta, jopa lämmintä vettä! Oli Akan ihan pakko juhlistaa sitä tiskaamalla, kun se nyt yhtäkkiä olikin niin helppoa.


Kylpyhuoneessa on nyt vihdoin pytty. Tosin siihen ei saa vielä istua, koska se on liimattu paikoilleen. Ruuvaus ei käynyt, koska alla on niitä lämmityskaapeleita. Huomenna on kylpyhuone aivan toimintakunnossa. 


Lavuaarikin oli jo käytössä, vaikka alla piti pitää ämpäriä, kun ei ollut vielä viemäriä. Nyt sekin on korjaantunut. Alakaappikin on vielä tekemättä


Lampun alle tulee vielä peilikaappi, kunhan Ukko vuoden alussa taas ehtii puutyöpiiriin.


Puuttuuhan täältä yhtä ja toista. Ovi on paikoillaan, mutta siinä ei ole lukkoa eikä kahvoja vielä paikoillaan. Oven päälle on tulossa ikkuna, mutta siitäkin puuttuu vielä lasit ja maalaus ennen kuin sen voi laittaa paikoilleen. Mutta kyllä on ihmeellistä ja luksusta ja vaikka mitä, että on olemassa tällainen huone talossa.

Nyt on aika keskeyttää remontti ja valmistella joulua varten paikat kuntoon, jotta pojat pääsevät majoittumaan. Joulun jälkeen saavat Ukko ja Akka taas jatkaa seinien, kattojen ja lattioiden kanssa. Ja pitäisihän ne listatkin saada paikoilleen ennen pitkää.

14 kommenttia:

  1. Roimasti etenee! Hyvää Joulua toivottelen nyt jo..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt voi jo sanoa, että pahin on takana. Nythän on jäljellä vain pientä pintaremonttia. =) Hyvää joulua sinullekin, TainaT!

      Poista
  2. Hienoa,etta jo tuossa vaiheessa!
    Ihanaa joulunaikaa teille!
    Meilla ei taalla oikein paasta tunnelmaan.Pitaiskohan kayda ihailemassa YMCA:n joulukuusta,kuten silloin joskus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on helpottavaa, kun on kaikki mukavuudet nyt talossa, vaikka muuten onkin kaikki kesken. Voi, YMCA:n joulukuusi... ja henkilökunnan joulujuhla. Menkäähän ihmeessä katsomaan kuusta! =)

      Poista
  3. On varmasti ihamnaa kun paikka toisensa jälkeen valmistuu.
    Oikein Hyvää Joulua,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä ihanaa! =) Oikein hyvää joulua sinullekin, mummeli!

      Poista
  4. Hyvältä näyttää. Varmaan ihanaa, kun saat nyt hanasta lämmintä vettä. Tunnelmallista ja hyvää joulun aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kestää kyllä totutella tähän mukavuuteen. Hyvää joulua sinullekin, Kruunu Vuokko!

      Poista
  5. Ihanaa joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  6. Ihanaa että muillekin iskee tekemisen vimma juuri näin joulun alla. :) Hauskaa joulua sinne teillekin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiirehän on hyvä motivaattori. =) Hauskaa joulua myös sinulle, MIlla!

      Poista
  7. Hih. Meillä tapetoidaan ja ommellaan ihan vimmassa. Huomiseksi pitäisi saada valmista... Ihanaa joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me emme ihan valmista saa, mutta mitäs tuosta. Tulee se joulu kuitenkin. =)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.