lauantai 12. heinäkuuta 2014

Huutokauppalauantai

Perjantaina Akka silmäili edellisen päivän lehteä ja löysi sieltä huutokauppailmoituksen lauantaille. Ja mikäs siinä, Ukkokin suostui lähtemään, vaikka sanoi sen huutamisen olevan liian jännittävää.

Heti Akka huomasi liinavaatekaapin, joka vielä peräkamarista puuttui, Jos tuosta vaikka viitisenkymppiä maksaisi, saisi jo ihan hyvällä hinnalla, mielellään tietysti vähemmänkin. Mutta ensin näkyi myytävänä kangaspuut. Meklari aloitti kympistä, eikä kukaan halunnut kangaspuita. Akka hädissään huusi sen kympin ja sai kangaspuut. Oli siis melkoinen löytö. Mukaan tuli vielä monta kassillista lankoja ja muita tarvikkeita.


Lopulta tuli liinavaatekaappikin vasaran alle, mutta pahaksi onneksi joku toinenkin oli sitä haluamassa. Eikä auttanut Akan kuin lopulta huutaa 55 euroa, että kaappi lähti. Eipä tuo vieläkään mikään paha hinta ollut.


Avaimet tallessa.


Sisältä siisti.


Pinnassa hieman kulumaa.


Loppupuolella kukaan ei halunnut millään pirttikalustoa, joten oli sekin vitosella sitten huudettava. Pihallehan Akka sen aikoi laittaa. Jos tuon vielä maalaisi jollain kivalla värillä...



Ryijy oli myös pakko ostaa, kun se kuudella eurolla lähti.


Kirpputoripuolelta Akka löysi kolme emalilautasta, puikkoja ja koukkuja ja Ukolle upean repun.



Kaupan päälle saivat Ukko ja Akka kauniin punertavan ihon auringossa istumisesta. Niin, tietenkään kärry ei ollut matkassa, joten Ukko ja Akka saivat ajella vielä ilta-ajelunkin hakemaan tavaroitaan. Ihan mukava päivä siis.

14 kommenttia:

  1. Edullisia huutoja teitkin. Kaiki hyvää tavataa.

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihanahia ja edullisia ostoksia...:)

    VastaaPoista
  3. Olipa loytoja!
    Sinulta ei tyot lopu...maalaamaan ja kutomaan...Huh!Kylla olet ahkera!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tekisi heti mieli ryhtyä tekemään, mutta kyllä kai mun pitää se gradu jossain välissä saada valmiiksi. Sitten voi harrastaa ihan mitä vaan. =)

      Poista
  4. Mahtavat lydöt ihania tavaroita ja halvalla. Nyt vaan mattoja kutomaan:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mattoja ja kankaita ja muita kudonnaisia, ai ai sentään, kun sormet syhyää... =)

      Poista
  5. Mahtavia kauppoja! Oikein kaunis kaappikin

    VastaaPoista
  6. Onpa kaunis tuo kaappi, avaimia myöten! Eikä minusta ollenkaan paha hinta. Sinulle on haaste, terveisiä Talviveräjästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se oikeasti kallis ollut, mutta yksi kalleimmista siellä huutokaupassa. Käyn katsomassa haasteen.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.