maanantai 26. toukokuuta 2014

Uusia tarvikkeita (tosi tarpeellisia tietysti)

Lauantaina Ukko ja Akka ehtivät käydä peräti kahdella kirpputorilla. Hienosti löytyikin hyvin tarpeellista tavaraa, eihän muuta kannata ostaakaan.


Kun uutena ei löytynyt juustomuottia paikkakunnalta, piti ostaa vanhana. Vanhassahan se on vara parempi, tämä ainakin oli hyvässä kunnossa ja pääsi heti käyttöön (pesun jälkeen).


Nämä kaksi tuotetta olivat poistumislahjana ovensuusta. Pieniä kippoja kansineen tarvitaan varmasti, eikä kunnon iso rulla karhulankaa ole ollenkaan turha tavara. 


Kamarin pöydällä on aina pöytäliina, joten pöytäharja on hyvä keino saada murut pois liinalta. Ai, että miksei vaan puistele liinaa? Usein siinä pöydällä on sellaista pysyvääkin tavaraa, kukkamaljakko tai jotain. Silloin sitä ei tarvitse siirtää, siitä vaan harjailee roskat ympäriltä.


Keritsimet taas tarvitaan kuttujen vatsakarvojen takkujen leikkaamiseen. Tietysti saksillakin voisi sen tehdä, mutta näillä se on jotenkin hauskempaa. Ja karvanleikkuuseenhan nämä on aikoinaan tehtykin.


Pannumyssyä Akka on kovin haikaillut teepannua varten. Nyt pysyy tee hyvin lämpimänä myssyn alla. Kuparimaljakko taas on hyvin tarpeellinen peräkamariin, jotta sinnekin voi pienen kukkasen laittaa maljakkoon.


Syöksytorven alle pitää olla vesiastia, joka nyt löytyi. Eihän se mikään kauhean suuri ole, mutta onpahan ainakin nätimpi kuin sellainen sininen muovihirviö. Kauhaa taas Akka on haikaillut keittiöön vesipadan läheisyyteen. Nyt hänellä on ollut käytössä emalikannu, mutta sen kahva on hankalasti sivulla. Kauhalla ammentaa lämmintä vettä paljon helpommin.


Ukolle piti saada uusi työkalupakki, johon hän saa ostaa taas paljon tarpeellisia työkaluja. Niitä ukot tarvitsevat paljon, niinpä on akkojen turha kysellä niiden tarpeellisuutta. Mutta saa kai sitä huokailla.


10 kommenttia:

  1. Upeita löytöjä, tuo juustomuotti on mahtava samoin sinkkisaavi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juustomuotin löytyminen oli kyllä hieno juttu. Ihan tosissaan oltiin metsästetty sellaista ja sitten se löytyi, näin hieno vielä. Ja kyllä se sinkkisaavi on ihan pakollinen. =)

      Poista
  2. Hienoja löytöjä olette tehneetkin. Noita juusto kehikkoja ei taida paljon ollakkkaan liikkeellä.
    Hih, hyvä tykalu pakki, minullakin on omani, olen ihan heikkona kaikkiin työkaluihin, joita myös paljon käytänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei löydy juustokehikkoja nykyään. Tämä oli kyllä hyvä löytö.
      Kyllä tuo hieno pakki on. On mullakin ihan oma pakki, mutta välillä sieltä hupenee työkalut jonnekin, pitäisi laittaa lukkoon. =)

      Poista
  3. Onkin ihan ihmeellistä, kuinka mies, jolla on vain kaksi kättä, tarvitsee kuitenkin kahdeksan porakonetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! =) Jotain keräilyviettiä siinä kai täytyy olla.

      Poista
  4. Hyviä löytöjä! Onneksi sitä ei taida koskaan päästä siihen pisteeseen, että kaikki tarpeellinen (tai vähemmän tarpeelinen) on hankittu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, on se kyllä ihmeellistä. Aina ei edes tiedä tarvitsevansa, ennen kuin näkee jotain. =)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.