maanantai 31. maaliskuuta 2014

Kanojen kevättarha

Kanojen ulkoilutarha eli kevättarha on vähän siistiytynyt viikonlopun aikana. Petoverkko on nyt tarhan alaosassa ja sen reunojen päällä kiviä. Varsinainen kesätarha tulee tuohon jatkoksi tielle saakka, mutta sillähän ei ole vielä kiirettä, kun vasta kesäkuussa voi kanoja pitää ilman verkkokattoa. Koivurinteen kanoilla on kyllä muovikin suojana, ettei sateellakaan tarhassa kastu.


Nyt ei pitäisi tarhaan mennä ylimääräisiä eläimiä ainakaan alareunojen kautta. 


Ulkorakennuksen takaosa oli aikoinaan kauheaa ryteikköä. Nyt se alkaa siistiytyä pikkuhiljaa. Vasemmalla näkyvä kaivonkansi kuuluu saunan likakaivoon. Jostain syystä kunnallistekniikkaa ei ole siirretty saunaan asti. 


Kanojen kuulumisia: Yhtenä päivänä kukko päätti rohkaistua ja hyppäsi Siirin selkään. Siiri-kuku on siis se ensin saapunut vuoden ikäinen sinkkukana, joka ei eläessään ollut nähnyt orsia tai kukkoja. Siiri säikähti suunniltaan, kiljaisi äänekkäästi ja meni oikopäätä hiekka-astiaan pesulle. Ei siis vielä onnistunut Taunon kosioretki.


8 kommenttia:

  1. Tauno ei tainnut tietää että tyttöjä pitää kosiskella, kauan ja hartaasti, eikä suoraa hypätä selkään:))
    Ulkotarha näyttää hyvältä, ei tuosta pääse kettu eikä mikään muukaan peto kanoja hätyyttämään.
    Ihanan näkönen kakku,onkohan oman kanan munista leivottu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tauno on niin nuori vielä, kyllä se siitä oppii! On omien kanojen munista tehty kakku ja hyvä tuli, oikein keltainen. =)

      Poista
  2. Meillä haaveillaan myös kanoista Pömpelin pihaan, luen siis mielenkiinnolla kaikki kanajutut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kanat vaan kuuluvat pihapiiriin. Joko teille kesällä tulee kanoja? =)

      Poista
  3. Teillä kyllä saadaan todella onnellisten kanojen munia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ovat onnellisia! Kovasti kyllä yritetään kaikkemme, että nillä olisi hyvät ja luonnolliset oltavat.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kyllä kelpaa! Ja kiva se on meillekin. Tuonne ulkotarhaan mahtuu kanojen kanssa paljon paremmin puuhastelemaan ja juttelemaan niiden kanssa. =)

      Poista