perjantai 17. tammikuuta 2014

Lähemmäs lämmönlähdettä


Lopulta tulivat pakkaset. Akka oli jo etukäteen miettinyt suunnitelman, jos lämmöt sisällä alkaisivat laskea liikaa. Ukko ja Akka muuttaisivat välikamariin. Ukko epäili suuresti, miten se muka olisi mahdollista. Eihän sinne mitenkään mahtuisi. Ja mihin kaikki tavarat laitettaisiin. Höh, kyllähän tavaran määrä pysyisi samana, tuumaili Akka, eikä nähnyt mitään ongelmaa asiassa. Sitä paitsi peräkamarista tulisi taas askeleen verran enemmän sitä, mitä suunnitelmassa olikin.


Nurkkaan tuli väljyyttä, mutta samalla myös tavaroita välikamarista.


Kliivia kukkii viileässäkin.


50-luvun tavarat tuntuvat nyt olevan oikeassa paikassa.


Ja näin Koivurinteellä nukutaan tätä nykyä. Tässä huoneessa lämpö pysyy hyvin kaminan avulla. Ei sitäkään jatkuvasti tarvitse polttaa, muutama pesällinen riittää. Peräkamari saa olla nyt viileänä tilana.


Ei se ole tämäkään hassumpi makuupaikka! Pian on kaikki huoneet kokeiltu makuukamarina.


Niinpä taas on todettava, että Koivurinteellä on kaikki oikeastaan ihan hyvin.

10 kommenttia:

  1. Aikanne, kun kierrätte huoneita olettte taas lähtöpaikassa...:)

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis tuo harmaa sohva ja punaiset nojatuolit sopivat, kuten jo aiemminkin olen sanonut, siihen hienosti.
    Näinkö oikein, että olkkarin lattialla näkyi hieman "Tähkänpoimijat" taulua?
    Se oli "Iltakellot" taulun kaverina myös minun lapsuudenkodissani.
    Uusi makuuhuone näyttää kivalta ja nuo verhot ovat makuuni samoin, kuin tuo upea lamppu katossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, oikein näit, Tähkänpoimijat sieltä kurkistelee. Vielä ei ole sille löytynyt vakkaripaikkaa, joten odotelkoon lattialla.

      Poista
  3. Pitäähän sitä pakkasilla olla lämmin kammari jossa nukkua, ja mukavaaa vaihtelua tuo kiertäminen.
    Ihana vanha kouluradio lehti, siitä on aikaa kun kansakoulussa kouluradioita kuunneltiin:)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neljäs makuukamari jo tämä meillä. Vanhoja lehtiä on hauska lueskella. =)

      Poista
  4. Niiiin ihanaa on lukea tätä sinun blogiasi, hurjan paljon kiitoksia monista ilon hetkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eeva-Marja! Mukava kuulla, että tämä blogi ilahduttaa. =)

      Poista
  5. Hyvä idea vaihtaa lämpimämpään huoneeseen. Minä olen ajatellut joskus, että on ne varmaan ennen useampi huoneisissa puutaloissa tehneet kovina talvina niin, että porukka on nukkkunut porukalla siellä tilassa, missä lämpö on pysynyt. En tiedä onko näin tehty, mutta olen järkeillyt, että näin se on varmaan ollut, kun talot ovat olleet kylmempiä, kuin nykyisillä lämmöneristeillä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin olen ymmärtänyt, että peräkamarit ovat olleet yleensä viileitä. Omasta varhaislapsuudestani muistan, että pitkälti koko perhe nukkui välikamarissa. Peräkamari ei ollut jokapäiväisessä käytössä ollenkaan. Meillä oli silloin rintamamiestalo, jonka yläkertaa ei ollut otettu asumiskäyttöön.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.