torstai 29. tammikuuta 2015

Takapakkia ja piipitystä

Kun tuli uusi pakkasjakso, oli täysin selvää, että keittiön seinä pitää tehdä uusiksi. Ei auttanut mikään. Tai auttoihan niihin jäätyneisiin putkiin taas Akan sulatusoperaatiot. Tällä kertaa tulos oli nopea. Mutta sitten piti purkaa alaseinä. Ja rakentaa uusiksi. Kirvesmies oli laittanut ovet suoraan vinolaudoituksen päälle. Nyt laudoituksen päälle laitettiin paperi niin, että se kiersi myös vesiputket. Ja sitten paperin päälle tuli huokolevy. Oviinkin piti tehdä suuremmat kolot putkia varten. Mutta nyt rakenteen pitäisi olla kunnossa, eivätkä putket enää pääse jäätymään. Mutta sen valmiimpaa ei sitten ole tullutkaan.


Paljon tuloksekkaampaa toimintaa onkin sitten kanalassa. Siellä piippaa! Yhdessä munassa on pienen pieni särö ja sieltä kuuluu nakutusta ja piipitystä. Enää ei emo noki edes Akan käsiä, kun hän kävi munia kokeilemassa. Taitaa ensikertalaista vähän jännittää ensimmäiset tipunsa.

7 kommenttia:

  1. On tuossa pakkasilla remontoidessa ainakin se etu että vikajutut paljastuu heti. Kesällä jos olisit remontoinut ja saanut kaiken valmiiksi ja kauniiksi niin sitten pakkasilla olisi pitänyt kaikki purkaa ja aloittaa alusta. Kohta teillä on seinät suorassa ja kaikki kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hyvä puoli, että epäkohta tuli heti tässä vaiheessa selville, kun sille vielä voi tehdä jotain.

      Poista
  2. Ei mikään ihme että kanaa jännittää, kun lukijoitakin! Onnea nyt oikein paljon piipittäjille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se niin suuri asia, kun uusi pikkuinen tulee maailmaan. =)

      Poista
  3. Meijän pikku piipittäjät. Joko on lisää kuoriutunut? Meilläkin ekana talvena sulateltiin jäätyneitä kohtia ja lisäiltiin eristystä tarpeen mukaan. Mutta nyt on putket pysyneet sulana. (Koputtaa puuta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vielä. Onneksi näin talvella sen sitten huomaa, jos putkille pitää jotain tehdä. =)

      Poista
    2. Ei ole onneksi kiirekkään. Niinpä. Saa samantien korjattua tollaset viat.

      Poista